Artikkelit

Upea mainos videon ylijäämämatskusta!

Osa videoon kuvatusta materiaalista jäi ajanpuutteen vuoksi käyttämättä. Nyt Jussi kasasi niistä kuitenkin tällaisen superhienon mainosvideon!

…ja sitten vielä muutama haastattelu matkan varrelta:


Lisää tulossa!

Äänestäkkee äänestäkkee

Jännä jännä

#umk15 #pihkassa #videoouttakes

Vaikeuksien kautta voittoon -viikko!

Kuten somessa olemme pitkin viikkoa päivitelleet, on meidän viikkoomme mahtunut hyvien asioiden lisäksi isompaa ja pienempää murhetta.
Maanantaina jumituimme hissiin Ylen Radiotalolla. Olimme siellä Hennan kanssa jumissa noin 20 minuuttia, ja hässäkästä selvittiin tietenkin huumorilla sekä ahkeralla hassuttelulla sosiaalisessa mediassa.
KLONK! …ja hissi ei liiku
Tiistaina lainasimme ystävältäni äänikorttia äänittääksemme ja kuvataksemme akustisen version Sydän ei nuku -kappaleesta. Vaikka laite oli aiemmin toiminut koneeni kanssa, mikrofonit ja soittimet pystytettyämme saimme vain todeta, että kone ei vain tunnistanut enää äänikorttia. Ei vaikka säädimme asiaa monta tuntia. Jouduimme luovuttamaan, ja äänikortti on edelleenkin mäsä. Kuvaus/äänitys siirrettiin ensi viikkoon.
Perjantaina meillä lainassa olleeseen autoon oli murtauduttu. Eipä sieltä oltu pöllitty muuta kuin Hennan jalkapallokamat, mutta melkoisen mielipahan se särjetty lasi sai aikaan.
Henna ja Jean ovat otsaryppysamiksia.
Mutta. Erittäin hienoja asioitakin on viikkomme mahtunut! Ensinnäkin, maanantain Radio X3M -haastattelu meni loistavasti. Oli mahtavaa, että haastattelu sisälsi muutakin kuin ”mikä on Pihka ja myrsky?” -kysymyksen. Selitimme muun muassa, että mistä Sydän ei nuku -biisimme kertoo ja miten se on syntynyt. Osasin jopa vastailla kysymyksiin osittain ruotsin kielellä, mistä tuli loistofiilis! En ole unohtanut ihan kaikkea lukion jälkeen 🙂
Perjantaina teimme Hennan kanssa valmiiksi yhden kappaleen, jota olen työstänyt parin viikon ajan aina kun on ollut aikaa. Siitä tuli oikein mainio, luulen että se on ihan sinkkumateriaalia. Saas nähdä. Tänään sunnuntaina äänitimme Mikon kanssa siihen rummut. 
Eilen lauantaina pidimme bänditreenit, joissa soitimme kolmea täysin uutta kappaletta. Sydän ei nuku on aivan erityisen vaikea kappale soittaa livenä, koska sen levyversio ei käänny livekuntoon ihan sellaisenaan. Minulla ja Hennalla on molemmilla laulujen lisäksi paljon selviämistä syntikoiden kanssa. Introriffin päädyimme tekemään synan sijasta kitaralla. Hyvä tulee! Kappaleen ensiesitys siis 4. helmikuuta Kerubissa Joensuussa. Keikalle on vapaa pääsy ja se alkaa klo 21. Tervetuloa!
Ja hei, muistakaas sitten äänestää la 7.2… jatkoon pääsy voi karsintavaiheessa olla ihan muutamista äänistä kiinni!
Ootte kivoja
-Lasse <3

Ilmaiskeikka Kerubissa 4.2.2015

Yhtyeemme soittaa ilmaiskeikan kotiseudullaan Joensuussa, ravintola Kerubissa 4.2.2015 klo 21. Tämä siis tapahtuu vain kolme päivää ennen Uuden musiikin kilpailun ensimmäistä karsintalähetystä. Haluamme tietenkin kotikaupunkimme puolellemme, ja mikäpä olisi parempi tapa kannustaa siihen kuin soittamalla ilmainen keikka!

Olemme tietenkin erittäin kiitollisena Joensuun Popmuusikot Ry:lle tästä mahdollisuudesta. Arvostamme.

Julkkariviikko on kiireinen viikko

Somettaa voi vaikka loputtomiin. Sen olen tällä viikolla huomannut! Facebookia, Twitteriä, Instagramia ja sähköposteihin vastaamista. Mutta kiitokset kaikille jotka ovat huomioineet biisimme ja videomme. Kyllä todellakin kannatti laittaa biisi Uuden musiikin kilpailuun, sillä koskaan aiemmin ei mikään biisimme ole lähtenyt niin hyvin liikenteeseen kuin tämä. Spotifyn kuuntelukerrat rullaavat ja Youtube pyörii. Kiitos! Tästä on hyvä jatkaa.

Maanantai-iltana, eli julkistuksen aattona jännitti melkoisesti eikä uni meinannut tulla. Sielua rauhoitti kuitenkin työnteko: miksasin maanantain ja tiistain välisenä yönä luurit päässä uusia kappaleitamme. Uuden kappaleet kuitenkin tuovat itsevarman olon. Ne kuulostavat jo nyt työvaiheessa raikkaammalta kuin aikaisemmat teoksemme.
Tiistaiaamuna fiilis oli parin tunnin unien jälkeen kuitenkin yllättävän hyvä! Päästäisiin vihdoinkin siitä salailusta eroon ja voitaisiin huudella olevamme Euroviisu-ehdokkaita.
Aargh, kohta ollaan julki!

Klo 08:15 saavuimme YLE:n studiolle Pasilaan. Minä ja Henna olimme ensimmäisenä meikissä ja pojat ripotelleen siihen perään. Mikko tuli aamujunalla Joensuusta. Pressin eteen oli tarkoitus mennä klo 13, ja sitä ennen oli vielä melkoinen määrä valmistelua ja syödäkin piti. Tapasimme muita kilpailijoita, mikä oli kyllä oikein mukavaa. Mahtavan monipuolinen ja värikäs joukko, jonka riveissä voi ylpeänä seistä.
YLE:n tyyppien ehdotuksesta meillä oli mukanamme some-vastaava. Kuinka me voisimme itse twiittailla menemään, jos jo kohta piti olla lavalla tms? Ystävämme Paavo tuli matkaan, ja hän jatkaa tehtäväänsä tv-lähetyksiin asti. 
Argh, kohta ollaan julki!
Juha ja Lasse

Suurimman julkisuuden pressitilaisuudessa veivät odotetusti ennakkosuosikit ja mikäs siinä, hienoja artisteja. Onneksi toimittajat malttoivat haastatella meitäkin. Teimme päivän aikana muistikuvani mukaan 8 haastattelua, joihin on laskettu mukaan puhelinhaastattelut Pohjois-Karjalaan. Profiloidumme ihan mieluusti pohjois-karjalaiseksi bändiksi ja edustamme maakuntaamme innolla!
Ekan karsintalähetyksen kilpailijat, hieno porukka kerrassaan! Muistakkee äänestää. MEITÄ! 🙂
Jussi ja kiharat

Kuten sanottu, pressin jälkeen viikko on ollut kiireinen ns. toimistotöissä. Sähköpostia ja somea. Tosin mukavahan sinne on kirjoitella, täytyy pitää tämä uudenlainen aktiivisuus yllä UMK:n jälkeenkin.
Jonkun verran on tullut seurattua sitä keskustelupalstojen kirjoittelua… ei toki kannattaisi 🙂 Paljon siellä on hyvää, mutta sitten sitä kuraakin. Eniten ihmetyttää se, että ”taas meni verorahat hukkaan ku tommosia paskoja tuntemattomia bändejä tuolla.” Mielestäni on hienoa että YLE nostaa resursseillaan nimenomaan uusia bändejä esiin. Kaupalliset radiot saavat sitten soittaa niitä vanhoja. No, asia ei tietenkään ole ihan näin yksinkertainen, ja voin keskustella siitä mielelläni esimerkiksi tämän kirjoituksen kommenttikentässä tai Pihka ja myrskyn fb-sivulla.
Viikon päätteeksi lauantaina oli hieman vapaata aikaa, ja käytin sen erään uuden biisin miksaamiseen. Ihanaa oli vaan olla yksinään uuden ”Rajaa silmäsi” -biisin äärellä. Siitä tulee huippu! Lisäksi sunnuntaina pidimme akustiset treenit Jussi, Juhan ja Hennan kanssa.
Akustiset treenit sunnuntaina 18.1.2015.
Mutta nyt vielä… SYDÄN EI NUKU. Parasta! Muista äänestää meitä 7. helmikuuta ja auta meidät UMK:n finaaliin!
– Lasse <3

#pihkassa #umk15

UUDEN MUSIIKIN KILPAILU 2015

Huh huh hurjaa, me ollaan Uuden musiikin kilpailussa 2015!

Mitäpä tykkäät? Kommentoi vaikkapa meidän facebook-sivuille, twitteriin tai instagramiin. Muista käyttää hashtagejä #umk15 ja #pihkassa 🙂
On ollut kummallista aikaa tuo syksy, kun on pitänyt salata tämä asia! On kirjoiteltu blogia ja laitettu kuvia someen, mutta kuitenkin kierrelty tätä. Nyt voimme kuitenkin vähitellen alkaa paljastamaan kuva- sekä videomateriaalia. Ainakin hieno meidän itse kuvaamamme making of on tulossa tuosta videon kuvauksista. Oli nimittäin melkoiset puitteet YLE:n Studiotalon kakkosstudiossa.
Olemme siis yksi 18 kilpailijasta, ja mikäli voitamme, edustamme Suomea Euroviisuissa. Se olisi kyllä ihan superjuttu! Vaikka ne ovatkin ihan hassu kilpailu, olen silti katsonut niitä pienestä pitäen. Olen aina ajatellut, että ei siinä Euroopan parasta biisiä etsitä, vaan tehdään yhdessä hemmetin hyvä show! 
UMK-kilpailu on tosin kova ja siinä on paljon kiinnostavia kilpailijoita. Emme itsekään tienneet muista osallistujista ennenkuin tämä pahamaineinen tietovuoto tapahtui viime viikolla. Pertti Kurikan nimipäivät, huh huh! Niin paljon kuin itse haluaisinkin voittaa kisan, olisihan se nyt huikeaa nähdä tämä punk-bändi Itävallan stagella. Yleisö äänestää ja kiinnostavin akti voittakoon.
Joka tapauksessa me olemme voittaneet jo paljon. Ihan vain se, että YLE noteerasi meidät niin isosti että olemme kisassa mukana, on saanut meissä valtavan itseluottamus-buustin aikaan. Uuden levyn tekeminen motivoi enemmän kuin koskaan. Kiitos YLE.
Äänestäkkee äänestäkkee! Meitä!
Lasse <3

#pihkassa #umk15

#umk15 #pihkassa

Kyllä! Biisi kohtapuoliin kuultavissa ja video nähtävissä. <3