Artikkelit

Keikkaraportti: On The Rocks 22.5.2015


Kuva: Antti Verkasalo

 
On The Rocks -keikkaan 22.5.2015 tuntui liittyvän jotenkin tavallista enemmän säätöä. Aina se keikkoihin liittyvä säädön määrä hipoo sietorajoja, mutta keikkatilanne on aina kuitenkin niin superkiva, että sen sietää. 
 
Treenasimme edeltävänä torstai-iltana. Mikko tuli 19:50 -junalla Joensuusta Helsinkiin ja meillä oli studiolla jo kamat melkein pystyssä. Setissämme oli kaksi ennen soittamatonta kappaletta, Pukukoppi ja Sano että olen typerä. Varsinkin Pukukoppi toimi jo ensisoittamalla moitteettomasti. Fiilis oli upea. 
 
Treenien lomassa järkkäilimme autoa, jolla saisimme kamat roudattua pois Rocksista keikan jälkeen. Meillä oli jo auto sovittuna kamojen Rocksiin roudaamista varten, mutta se piti palauttaa heti sen jälkeen. Kamat saisivat olla Rocksissa yön yli, mutta lauantaina paikkaan olisi päässyt vasta liian myöhään, että ehtisimme hakea ne pois. Ainut vaihtoehto oli siis tällainen suunnitelma: roudataan koko backline rumpuineen päivineen studiolle yöllä heti keikan jälkeen TAKSILLA. Tilataksilla, kyllä, se onnistuu.
 
Perjantaina, keikkapäivän aamuna aloitimme säädön joskus yhden aikaan, kun läksimme hakemaan autoa lainaksi. Auto sijaitsi Lauttasaaressa (oli vaikea löytää se). Lauttasaaresta jatkoimme Espooseen, josta saimme kaveriltamme Joonakselta rumpusetin vuokralle. Muutaman väärän käännöksen jälkeen selvisimme rumpujen kanssa studiollemme Kruununhakaan noin klo 16. Täytimme auton bändin muilla kamoilla ja kävimme syömässä viereisessä Keko-ravintolassa. Siellä paikan omistaja tykkää hupailla sanomalla ruualle väärän nimen, kun tuo sen pöytään. Esimerkiksi kun kebab tulee pöytään, sanoo hän ”kasvispitsa”. On se oikeastaan ihan hauska juttu.
 
Ruuan jälkeen osa meistä meni Rocksiin kävellen, koska kaikki eivät mahtuneen täpötäyteen autoon. Matka ei kuitenkaan ole kuin ehkä kilometri. Rocksissa oli meneillään lauantaina soittavan amerikkalais-ruotsalaisen rock-yhtyeen treenit, jotka hieman venyivät. Vajaa tunti myöhässä pääsimme kuitenkin laittamaan omat kamamme lavalle.
 
Soundcheck sujui mallikkaasti, paikan jäbällä oli homma hallussa. Keikkakumppanimme Sonik kuitenkin joutui säätämään monitoreitaan astetta pidempään. Taustalauluista oli ilmeisesti hankala saada selvää. Yleisöön päin meno kuulosti mahtavalta.
 
Ennen keikkaa jäi pari tuntia hengailuaikaa, jonka käytin ostamalla uudet henkselit. Henna oli juuri ostanut pinkit sellaiset, ja tuli henkselikateus.
 
Sonikin keikan aikaan (klo 22:15) yleisöä oli harmittavan vähän, ja sitä tuli meidän keikkaamme mennessä (klo 23:15) vain vähän lisää. Porukkaa oli kuitenkin tarpeeksi, että meininki oli mainio.
 
Mikon idea oli aloittaa keikka uuden uutukaisella Sano että olen typerä -kappaleella. Mikä räjähtävä startti! Seuraavaksi vielä julkaisematon Kivijalka ja sitten uuden EP:n avausraita Pukukoppi. Keikka rullasi tunnelmasta toiseen varsin mallikkaasti. Uudet biisit toimivat oman kokemuksen mukaan huomattavasti paremmin. Ei sen takia että vanhat olisivat jotenkin huonoja, vaan siksi että omat biisit tuntuvat melkein aina parhaalta tuoreena. Uusi matsku tuntuu elävämmältä, rouheammalta.

 

Keikan jälkeen saimme paljon kiitoksia eri ihmisiltä ja otimme muutaman oluen. Sitten oli roudauksen vuoro. Tilataksia ei saanutkaan ennakkotiedosta poiketen tilattua suoraan Rocksin ovelle, vaan sitä piti mennä kyttäämään taksitolpalle. Siihen ei ollut onneksi kuin 100 metrin matka. Henna paineli muutaman laitteen kanssa odottelemaan taksia ja me muut kannoimme kamat Rocksin terassin eteen. Siinä ne ihmiset ryyppäsivät ja me värjöttelimme taksia odotellen 🙂 
 
Sattumalta Hennan ohi kulki muuan Antti Verkasalo järjestelmäkameransa kanssa ja nappasi Hennasta pari kuvaa. Nämä tunnelmalliset otokset ovat tämän blogikirjoituksen kuvituksena.
 
Ja kiitokset On The Rocks ja eritoten Luca kun meidät taas sinne buukkasit. Omien biisien soittaminen hienossa rock-luolassa on aina ilo, vaikka siihen sisältyykin paljon säätöä. Otetaan koska vain uusiksi!
 
Kuva: Antti Verkasalo
 

 

Keikkapäiväkirja: LeBonk 14.3.2015

Saimme kokea pientä jännitysmomenttia keikkaviikolla, kun kaksi meistä oli kuumeessa. Ei mitään sen kummempia flunssan oireita, korkeahko kuume vain. Onneksi keikkapäivänä taudit väistyivät ja päästiin järjestelemään iltaa hyvällä boogiella.
Järjestelemistähän keikassa on. Rummut tulivat Mikon mukana Joensuusta, bassovahvistin Juhan kämpiltä ja lainavahvistin Lasselle kaveriltamme Tuomakselta. Kaksi jälkimmäistä onneksi sijaitsivat Helsingissä. Loput kamat roudasimme työhuoneeltamme Kruununhaasta. Kaikkeen tähän uppoaa yllättävän paljon aikaa, 2-3 tuntia helposti, kun jumittaa välillä liikenteessä.
Roudatessa kuunneltiin Cypress Hilliä. On kyllä vihaisen kuuloista.

Viiden aikaan pääsimme tekemään soundcheckiä. Varsin mukavasti se sujuikin, vaikka myöhästyimme aikataulusta hieman. Paikan äänijäbä oli pätevä kaveri. Onneksi näin, sillä meitä usein miksannut Pekka oli CMX:n mukana muualla keikalla.
Samana iltana kanssamme esiintyi myöskin UMK:sta tuttu Vilikasper Kanth. Hänen soundcheckinsä ei paljoa vaivaa tuottanut, sillä hänellä oli mukanaan vain kitaransa ja mahtava lauluäänensä. 
Checkin jälkeen talo tarjosi meille ruuat Rymy-Eetussa… mikäs siinä, mainiota joskin hieman tuhtia ruokaa. Ainakin parin tunnin päästä alkavaa keikkaa ajatellen.

Samana iltana oli melkoisen paljon tapahtumia ympäri Helsinkiä, joten pelkäsimme, että emme saa kovinkaan paljon yleisöä. Onneksi Vilikasperin keikaan aikaan sitä kuitenkin valui paikalle ihan mukava määrä. Extramukavaa oli se, että YLE:n UMK-tiimistä paikalle oli saapunut hieno kolmen hengen edustus. Kyllä kelpasi heille näyttää mitä osaamme!
Muutama minuutti jälkeen klo 22 halasimme yläkerrassa ja menimme intronauhan saattelemana lavalle. Yleisö oli kyllä ihanasti puolellamme heti alusta alkaen. Aloitimme ensimmäisen levyn avaavalla Sumun läpi -kappaleella, mutta sitten siirryimme jo uuden materiaalin pariin. Kaikkinensa soitimme viisi uutta kappaletta. Uusissa biiseissä on jotain maagista energiaa, seuraavilla keikoilla niitä soitetaan vielä enemmän.
Lasse ja uusi lelu.

Soitimme vajaan tunnin keikan, ja saimme vielä encoretkin. Ne olivat angstinen mutta toiveikas Matkalippu, sekä voimaannuttava Valo on matkalla. Fiilis oli erittäin positiivinen! Pienen särön siihen pääsi tekemään paikan omistaja, joka torui meitä kovin sanankääntein yliaikaa soittamisesta. Eihän siinä muuten mitään, asiallista kritiikkiä, mutta kun se tulee vihaiseen sävyyn juuri päättyneen keikan jälkeen, tulee siihen adrenaliineissaan myös vastattua kärkkäästi. Vetosin kaveriin, että eikö voi käyttää ravintolan illasta 15 minuuttia siihen, että bändillä olisi hyvä meininki. Olimme juuri kuitenkin soittaneet keikan josta tuli kaikille hyvä mieli ja palkinnoksi saimme hänen puoleltaan vain vihaa siitä että keikan jälkeinen yökerhomeininki pääsi nyt alkamaan 15 minuuttia myöhässä.
Onneksi keikan järjestänyt Luomustudion henkilökunta oli oikein mukavaa porukkaa, kiitos heille!
Ei siis keikanjälkeisiä oluita, hyvin nopeat moikkailut kavereille vaan ja sitten Helsingin yöhön roudaamaan bändin kamat takaisin Kruununhakaan. Roudaus kesti noin tunnin, ja puolenyön aikaan pääsimme hieman hengähtämään. LeBonk oli kuin eri maailmasta jo siinä vaiheessa: muuttunut keikkapaikasta pumppaavaksi yökerhoksi.
Siirryimme istuskelemaan läheiseen, rauhallisempaan anniskeluravintolaan. Puimme keikkaa muutaman kaverin kanssa. Erittäin raskas, joskin huikean onnistunut keikkapäivä takana! 
Vielä toistamiseen, kiitos Luomustudio. Otetaan uusiksi!
– Lasse 

On The Rocks 26.7.2014

Keikkaa edeltävänä iltana meillä oli treenit klo 23. Aika myöhäistä. Tämä siksi että Mikko tuli Joensuusta tarjoushintaan junalla, joka oli perillä vasta tuolloin. No, mikäs siinä. Allekirjoittanut on ainakin sellainen yökyöpeli että tuo on vielä ihan tehokas aika päivästä.

Treenit menivät ihan superhikisissä meiningeissä. Soitto kulki erityisen mallikkaasti ja lopulta vedimme kaikki ilman paitaa. Se on rokkia kai. Hauskaa ainakin. 
Heikki ei päässyt tällekään keikalle mukaan, joten vedimme jälleen viidestään. Orkesterimme on osoittautunut sangen toimivaksi kvintettinäkin. Jotkut sovitukset menevät eri tavalla kuin levyllä, mutta se on mielestäni vain hyvä asia. Jos menen katsomaan jotain bändiä keikalle, en edes pidä siitä jos levy toisinnetaan sellaisenaan. Mieluummin jotain extra-live-runtua sinne. Vaarallisia tilanteita.

Solisti ja Rocksin mainos.

Keikkapaikalle On The Rocksiin roudasimme tavarat mukavasti pakulla, kun keikkakumppanimme Miia oli sellaisen auliisti järkännyt. Olimme erityisen otettuja tästä, koska uhkana oli joutua roudaamaan kamat julkisilla. Matka ei ollut pitkä, sillä treenikämppämme sijaitsee Kruununhaassa aivan lähellä keskustaa, mutta ei se ole kivaa roudata hirmuista määrää soittokamaa edes pieniä matkoja. Toisaalta, aina kun joudun sen tekemään, toistan itselleni mantraa: ”Uranvalintakysymyksiä”. Siitä tulee ihan hyvä fiilis.

Mikko ja Juha soundcheckissä. Lava oli niin tahmea että siihen jäi jumiin. Narsk narsk.

Miian bändiltä saatiin lainaksi myös rummut ja toinen kitaravahvistin. Jee. Kantsii muuten tsekata Miia, kun sieltä jotain julkaisua tulee. Hyvää, omaperäistä poppia! Miian keikkaa oli katsomassa myös levy-yhtiön jätkä. Uuh, jännää! Ajateltiin että jäisiköhän se katsomaan meidänkin keikkaamme. Ei jäänyt. No, emme me kyllä välttämättä mitään levy-yhtiötä tarvitse. Mutta ei sitä ole poissuljettukaan, katsotaan minkälaisia kuvioita tulevaisuus tuo tullessaan!
Rocksissa soitettiin meiningiltään tähän asti paras Pihka ja myrsky -keikka. Porukkaa ei ollut valtavasti, mutta riittävästi. Porukka myös saatiin mukaan meidän riemuumme.
Minä vaan niin tykkään olla tämän bändin kanssa lavalla. Kaikki rehkivät täysiä hiki hatussa oman instrumenttinsa kanssa ja laulavat taustoja. Minusta se on aina hienoa jos kaikki bändistä käyttävät instrumenttinsa lisäksi ääntään.
Keikan alkuvaiheessa tuli pieni kömmähdys, kun ensimmäisen biisin aikana ei kuulunut Hennan kiippareista mitään. Se oli meidän moka, anteeksi miksaaja kun jouduit säätämään! Emme tästä onneksi häkeltyneet, vaan keikka pystyi jatkumaan. Onneksi kyseessä oli kahden kitaran biisi (Sumun läpi), joten äänimaisemaa oli riittävästi ilman koskettimiakin. Minun akustinen kitarani taitaa kyllä olla tullut tiensä päähän. En oikein pidä sen soundista enää. Pitänee panostaa johonkin heleämpään rämpyttimeen.
Keikan jälkeen minulle tarjottiin skumpat takahuoneessa, olihan vuorokausi jo vaihtunut ja ikää tuli mittariin tasan 33. Se on paras ikä.
Jos muuten joku otti keikalta kuvia, niitä saa auliisti laittaa vaikkapa facebook-ryhmäämme! Meillä ei ole yhtään 🙂 
Seuraavan kerran keikalla sitten Happoradion lämppärinä 23.8. Nosturissa! Tulkaahan sinne.

Popkatu ja Ilosaarirock 2014

Huh, onko Ilosaarirockista jo viikko aikaa? Kylläpä aika menee nopeasti.

Ilosaarirock-viikon perjantaina 11.7. minulla oli luvassa kaksi keikkaa: klo 14:45 Joensuun torilavalla Ukkosmaineen kanssa ja klo 01:15 kaupungintalon sisäpihalla Popkatu-klubilla Pihka ja myrskyn kanssa. Melko kiireinen päivä siis. Eipä niitä keikkoja juurikaan tule stressattua, mutta sitä niihin liittyvää säätöä aina välillä.

Onneksi molemmat keikat menivät varsin hyvin. Voisi kuvitella, että Ukkosmaine-meiningeistä olisi hankala siirtyä Pihkiksen pariin, mutta ei, kyllä se on ihan sujuva siirtymä. Varsinkin kun Ville oli vielä myymässä levyjä Pihkiksen keikalla. Eivät nämä bändit syö toisiaan, eikä meillä ole mitään kyräilyä että hittookos menit toiseen bändiin. Jotain tällaista ounastelua on ollut ilmoilla, olen kuullut. Pyh.

Pihka ja myrskyn Popkatu-klubin soittoaika oli melkoisen myöhäinen, vasta 01:15 yöllä. Teimme soundcheckin klo 18-19. Siihen vaadittiin tavallista suurempaa tarkkuutta, sillä toisen kitaristimme Heikki Marttilan lisäksi joukostamme puuttui vakiomiksaajamme Pekka Kupiainen. Pekka kuitenkin oli jelppinyt meitä etukäteen tekemällä selkeän kanavalistan ja allekirjoittanut vielä piirsi käsin hienon lavakartankin. Popkadun miksaaja pääsi siis hyvin kärryille siitä, missä lavallamme sijaitsee läppäri, missä kiippari, missä pedaalit jne.

Missään aiemmassa bändissäni ei ole ollut niin paljon tavaraa lavalla, kuin Pihka ja myrskyssä! Ei meilläkään sitä paljoa ole verrattuna vaikkapa johonkin Pariisin kevääseen, mutta en ole tottunut moiseen. Mutta hauskahan näitä on säätää, varsinkin kun on ottanut itse asiakseen suunnitella sen kaiken. Mukava olla perillä mm. syntikkasoundeista ja sidechain-prosessoinnista 🙂

Soundcheckissä treenasimme vielä kolmea uutta biisiä, jotka debytoimme illan keikalla. Näistä lisää edellisessä bloggauksessa. Menivät oikein mallikkaasti!

Popkatu-klubin keikan biisilista. Taisi pitää ihan paikkansakin.

Checkin ja ruokailun jälkeen koko yhtyeemme taisi olla pieniä unia vailla, joten läksimme omiin koloihimme nukkumaan. Tai no, eihän ennen keikkaa voi juurikaan nukkua, mutta levätä kuitenkin.

Solistit pirteänä juuri ennen keikalle lähtöä.


Puolenyön jälkeen tapasimme kaupungintalolla. Normaalisti tuntuu oudolta mennä noin myöhään keikalle, mutta mitä vielä, kaupunki oli täynnä rokkikansaa ja väsymys karisi silmistä tehokkaasti! Yleisöä riitti keikallemme oikein mainiosti. Osalla yhtyeestämme tuntui olevan lieviä monitorointiongelmia, lavasoundi ei ollut ihan optimaalinen. Mutta kyllä meillä hauskaa oli. Itse annoin vaan musiikin viedä ja nautin siitä tunnin mittaisesta hetkestä meidän oman musiikkimme parissa.

Popkatu-klubilla. Henna ja minä.
(lisää kuvia täältä)


Keikan jälkeen roudaus oli edessä melkoisen pian – olihan kello jo paljon. Kamoja pakkaillessa yleisö tuli kehumaan keikkaa häkellyttävän paljon. Kyllä se aina häkellyttää, mutta on ihanaa tehdä ihmiset onnelliseksi soittamalla omaa musaa. Se on levyttämisen jälkeen parasta maailmassa!

Olin nukkumassa varmaan joskus viiden aikoihin. Seuraavana aamuna herätys oli aikainen, koska olin menossa Ilosaarirockiin juontamaan Tähtitelttaa. Oli kyllä mukava homma sekin! Hassua kun ei juurikaan jännittänyt, höpöttelin vaan mitä mieleen juolahti ja esittelin bändit. Käytin backstage-accessiani hyväksi sen verran, että tsekkailin tarkkaan esimerkiksi Haimin ja Portisheadin syntikka-setupit. Kiinnostavaa on se, ja opettavaista.

Tähtiteltan takana törmäsin eittämättä tyylikkäästi pukeutuvaan ystävääni Urskiin.

Kesäiset kuulumiset

Terveiset Savonlinnasta, täällä kesämeiningeissä on käyty oopperassa, maisteltu Päivi-olutta ja bongattu siili. No kaikkee muutakin joo. Mut se oli kiva siili.

Ylihuomenna (11.7.2014) konsertoimme Pihkiksellä Joensuussa, Kaupungintalon sisäpihalla, Popkatu-klubilla. Viimeisimmät treenit ovat parin viikon takaa, joten jännitystä piisannee. Eipä huolta, treenit menivät oikein hyvin, vaikka ohjelmistoon tulikin melkoisen paljon muutoksia.

Heikki Marttila ei osallistu Popkadun keikalle, mikä tietenkin johti siihen että kappaleiden sovituksia piti miettiä huolellisesti uudelleen. Minä (eli Lasse) tulen soittamaan jonkun verran kitaraa, ja Hennan sekä Jussin osuuksia monimutkaistetaan hieman. Mikäs siinä, treenit kulkivat varsin mainiosti ja ainakin Henna taisi olla vaan hyvillä fiiliksillä siitä, että soitettavaa on enemmän. Lisäksi otimme ohjelmistoon 3 uutta kappaletta. Tai no, uusvanhaa kappaletta. Yksi niistä on kappale, joka jäi pois Liikaa jotain melkein -albumilta ja muut löytyvät pari vuotta vanhalta ”Onks jäbä tehny uutta matskuu?” -nimiseltä treenikämppälevyltä. Kiva soittaa niitäkin livenä nyt, ovat nimittäin hieman raaempia teoksia kuin nuo debyyttialbumimme jutut!

Henna tasapainoilee Telecasterin ja kosketinten välillä, Jussia huvittaa

Mitään kummempaa dramatiikkaa ei Heikin poisjäämiseen liity, hän on vain sen verran kiireinen studioduuniensa sekä toisen (sangen mainion!) yhtyeensä Sonikin kanssa että aikaa vaan ei tällä hetkellä ole tarpeeksi. Myönnän kyllä, että oli muutaman hetken huolissani kun aikataulujen päällekäisyys huomattiin 🙂 Onneksi mitään hätää ei ole, oikeastaan vain mukavaa kun tulee välillä erilaisia versioita biiseistä. Tulepa kuule tsekkaamaan ne Popkadulle perjantaina. Pus.

Kerubi 11.4.2014

Viime perjantaina oli toinen keikkamme, Happoradion lämppärinä Joensuun Kerubissa. Oikein mukavia kavereita olivat kyllä kyseisen yhtyeen jäsenet, sekä heidän crew:nsa!

Lähdimme Joensuuhun jo torstaina 10.4. Meitä siis asuu Helsingissä minä, Jussi, Juha ja Henna, sekä miksaajamme Pekka Kupiainen. Matkasimme Joensuuhun viidestään Pekan henkilöautolla, joten tunnelma oli tiivis. Onneksi vahvistimia ei tarvinnut ottaa mukaan, ne olivat lainassa Joensuu-kavereiltamme. Olemme kaikki Hennaa lukuun ottamatta kotoisin Joensuusta, joten sinne on aina aivan erityinen fiilis lähteä keikalle.

Saavuimme Joensuuhun torstai-iltana noin 21:30, minkä jälkeen pidimme vielä treenit Mikon treeniksellä Siihtalassa. Hieman raskas aika treenata, varsinkin pitkän ajomatkan jälkeen. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut Mikon ja Heikin muiden töiden takia. Soitimme setin kahdesti läpi ja teimme pieniä säätöjä syntikkasoundeihin Pekan avustuksella.

Juha, Pekka, Henna ja Heikki. Juha ilveilee, Henna taktisesti mikin takana piilossa.

Meidän keikoillammehan ei tule mitään materiaalia taustanauhalta. Meillä ei ole mitään taustanauhojen käyttöä vastaan, ei todellakaan, joskus etukäteen äänitetyt taustahuminat ja -laulut vahvistavat mukavasti livesoitantaa. Meidän valintamme on kuitenkin ainakin toistaiseksi pelkkä live. Syntikat hoidetaan Applen Mainstage-ohjelman välityksellä. Siinä on se hyvä puoli että syntikkasoundit voivat olla samat kuin studiossa käytetyt. Varsinkin viime vuonna ostamani Togu Audio Linen Juno-syntikkaa mallintava plugari on kovassa käytössä! Sen säätöjen kanssa on kuitenkin syytä olla tarkkana, ja siinä Pekka on hyvä apu. Ja Heikki.

Seuraavana päivänä onneksi suurin osa porukastamme sai nukkua pitkään. Ainakin allekirjoittanut on todella aamu-uninen. Heikillä oli äänityshommia koko päivän. Kävin juttelemassa mukavia Kimmo Rotkolle, joka pitää mainiota Aasinsilta-podcastiä. Jutustelut, aiheenaan Pihka ja myrskyn lisäksi mm. Frederikin uusi levy ja Ukkosmaineen kirja, voi kuunnella edellä olevasta linkistä.

Roudasimme tavarat Kerubille kuuden aikaan. Söimme Kerubin maittavat sapuskat ja soundcheckiin pääsimme noin puoli kahdeksan aikoihin. Vähän säätöä tuli juuri niiden syntikoiden kanssa, mutta muuten kaikki meni mallikkaasti. Checkin jälkeen keikkaan oli vain reilu tunti aikaa, joten emme lähteneet keikkapaikalta minnekään. Törmäsin keikkaa odotellessa kuvaaja Arttu Kokkoseen, joka otti pyynnöstäni keikaltamme varsin mainioita kuvia! Tässä niistä yksi, enemmän niitä löytyy Facebook-sivuiltamme.

kuvaaja Arttu Kokkonen / arttukokkonen.com (C)2014 Arttu Kokkonen, all rights reserved

Itse keikka meni aivan nappiin. Soundit tuntuivat olevan kohdallaan ja aluksi hieman varautunut yleisö innostui meistä toden teolla. Meiltä vaadittiin myös encorea, mutta lämppärithän eivät niitä soita 🙂 Kiittelimme Happoradiota kovasti lämppäysmahdollisuudesta, olihan se nyt loistavaa että aloitteleva yhtye sai esiintyä näin isolle yleisölle.

Olin ensimmäisen keikkamme (Bar Loose 22.3.2014) jälkeen hieman allapäin. Tunsin syyllistyneeni yliyrittämiseen ja koin esiintymiseni olevan hieman feikkiä. Tämä ei varmasti välittynyt ulospäin, mutta tuntui että olisihan sitä voinut antaa musiikin puhua puolestaan eikä väkisin hyppiä ympäri lavaa. Ei siinä hyppimisessä sinänsä mitään pahaa ole, jos se lähtee liikkeelle yrittämättä, näyttelemättä. Kerubin keikalla olin tieten tahtoen rauhallisempi. Uskon että näytin ja kuulostin paremmalta, kuten koko yhtyeemmekin. Olen todella ylpeä Kerubin keikastamme!

Seuraavan kerran keikalla olemme 24.5.2014, silloin paikkana Helsingin Semifinal.

-Lasse

Settilista Kerubissa 11.4.2014

1. Sumun läpi
2. Taskun pohjalla
3. Liikaa jotain melkein
4. Valo on matkalla
5. Kylmään veteen
6. Milloin on aika
7. Kalenteri
8. Et koskaan kaipaa takaisin
9. Raiteiltaan

Settilista Bar Loosessa 22.3.2014

1. Sumun läpi
2. Taskun pohjalla
3. Liikaa jotain melkein
4. Valo on matkalla
5. Kylmään veteen
6. Kurvin kuppila
7. Kalenteri
8. Et koskaan kaipaa takaisin

9. Raiteiltaan