Häiriö kiilaa kärkeen

Tänä viikonloppuna on tapahtunut jotain merkittävää: uusimman julkaisumme Häiriön Spotify-kuuntelukertojen määrä on ylittänyt UMK15-biisimme Sydän ei nukun kuuntelukertojen määrän.

Eihän tämä mikään suuri päätavoite ole ollut, mutta tuntuu silti mukavalta, että olemme nyt ikään kuin ohittaneet parin vuoden takaisen sukseen ja siirtyneet eteenpäin (vaikka edelleen arvostammekin sitä mitä UMK meille toi!).

Ei sitä sukseeta tietty aina voi kuulijamäärällä mitata – Sydän ei nukun vanavedessä rohkaistuimme tekemään kokonaisen tupla-albumin. Se on varsinkin allekirjoittaneella (Lasse) ollut vuosia mielessä, kun olen teinistä lähtien fanittanut isoja albumikokonaisuuksia. Esimerkkinä The Who:n Tommy ja Pink Floydin The Wall. Pyrimme kertomaan vivahteikkaan tarinan olematta kuitenkaan liian ryppyotsaisia. Mielestäni tupla-albumi on edelleen erittäin onnistunut, eli ns. suksee 🙂 Olimme tietenkin pettyneitä siihen kun siitä ei juuri mikään media kirjoittanut, mutta hitot siitä. Elämä jatkuu.

Henna Helasvuo lauluäänityksissä talvella 2017.

Tupla-albumin jälkeen aloimme suoraan kirjoittamaan lisää materiaalia. Levyt tuppaavat olemaan aina reaktioita edelliseen levyyn, joten nyt tarinallisuuden vastapainoksi teemme ”helppoa pop-levyä”. Helppo pop-levy ei vaan ole millään muotoa helppoa tehdä 🙂 Tämä ei tarkoita sitä, että kosiskelisimme yleisöä yrittämällä tehdä singlejä, jotka miellyttäisivät mahdollisimman monia. Esim. jotain soittolistapäällikköä. Emme me edes osaisi tehdä sellaisia singlejä. Joskus olen hairahtunut sellaista yrittämään ja epäonnistunut surkeasti. Sitten olen sisuuntunut ja kauan sitten tajunnut, että minkä tahansa suuruinen suksee pitää lähteä omista musiikillisista visioista. Jos se ei niistä lähde, niin sitten se ei vaan lähde. Ainut mitä voit tehdä, on musaa joka miellyttää itseäsi. Jos se miellyttää muitakin, on se mainio bonus. Hyvä niin!

Levyn synasoundit menevät uusiksi, kun innostuimme analogisista syntikoista.

Biisimäärän puolesta olisimme voineet julkaista albumin jo syksyllä 2016, mutta silloin kasassa ollut materiaali tuntui osittain hieman synkältä. Haluamme nyt valoa ja energiaa. Valon ja energian albumi on nyt tulossa, ja muutamaa biisiä vaille sävellettynä. Häiriö oli sen ensimmäinen single. Toinen on nimeltään Aurinkoo marsilaisten kaa, ja se tulee ulos maaliskuussa. Teemme näillä näkymin toukokuussa vielä kolmannenkin singlen ennen levyn julkaisua.

<3 Lasse

PS. Jos et ole vielä kuullut tupla-albumiamme, tässä sen ensimmäinen osa. Ja YY-KAA-KOO-NEE

Fiilistelyä levyn ekan puoliskon biiseistä

Moro! Tänään keikka Helsingin Semifinalissa. Siihen huipentuu melkoisten mylläysten vuosi yhtyeemme osalta. Raportti luvassa täällä blogissa.

Jaan tähän facebookissa pitämämme joulukalenterin luukut tähän asti. Päivitän loput sitten joulun jälkeen. Näin tekstit löytyvät myöhemminkin kätevästi samasta paikasta.

Kuuntelepa samalla kun luet:

-Lasse

 

Luukku 1: Kivijalka

Lasse: Arvelutti tämä biisin nimi aluksi… kuulostaa iskelmältä. Mutta titteli kuvasi tekstiä niin hyvin että sitä kuitenkin päätettiin käyttää. Lisäksi se asettaa musiikillisen ja tekstillisen ”Kivijalan” mittavalle levykokonaisuudelle.

Debyyttilevyämme ”Liikaa jotain melkein” tehdessä jo mietin, että seuraava levy olisi kiva aloittaa sillä tavalla että siinä tulee heti yy-kaa-koo-nee ja kertsi. Näin sitten tosiaan tapahtui! Kertosäe ja bassoriffi kantavat biisiä. Halusin soundiin ja varsinkin a-osiin 80-luvun alun U2-meininkiä, eritoten War-levyn aikaista. Kertosäkeet ovat sitten vähän suorempaa paahtoa, taidettiin siinä rumpuja tehdessä Bon Jovistakin puhua. A-osien melodia tuli Hennalta, heitin sen ensimmäiset pari nuottia ja hän keksi loput. Kun koko muu tuotanto oli valmiina, laitettiin mukaan vielä tuo hassu kellopeli.

Kivijalka oli jotenkin erityisen pitkällinen prosessi miksata. Tästä oli 11 eri versiota, kun normaalisti biiseistä on joku 3-4 versiota. Hain jo mainitun U2:n alkuaikojen meininkiä, debyyttilevy Boy oli referenssinä. Sitä meininkiä on vaikea tuottaa nykyajan laitteilla.

 

Luukku 2: Pukukoppi

Lasse: Tämä on minun tekemäni valmis teksti, jonka Henna sävelsi. Tekstiä kirjoittaessa en vielä tiennyt, että tulemme tekemään tarinallisen tuplalevyn, ja ajattelin että hitto nyt on liian synkkää. Henna kuitenkin piti tekstistä ja teki siihen hienot sävelet.

Demotimme biisin kahdestaan studiolla. Tempo taisi jonkun verran hidastua Hennan aikomasta, ja päädyimme lopullisen biisin kaltaiseen mid-tempoon. Synariffissä ajattelin taas U2:n War-levyä, ja eritoten biisin Sunday Bloody Sundayn kitarakuviota. Muutenkin halusin sitä militanttia marssimeininkiä. Se on se miten välillä koin koulun ala-asteen, jonka ajasta biisi kertoo. Kävin ala-asteeni 80-90-lukujen taitteessa, onneksi nykyään siellä on paljon, paljon parempi meininki.

Pukukopin sovituksen kruunasi aivan äänitysten loppuvaiheessa kitarakuvio, jonka Jussi keksi soittaa kertosäkeen päälle. Se nosti biisin aivan uudelle levelille.

 

Luukku 3: Onko täällä muita

Henna: Tämä biisi sai alkunsa pari vuotta sitten pohtiessani fiilistä joka on seurannut mukanani niin pitkään kuin muistan. Kun jossakin tilanteessa saattaa yhtäkkiä tulla sellainen olo, ettei ole oikeasti paikalla, tai että on samassa tilassa muiden kanssa, muttei kuitenkaan yhtä vahvasti. Ja vaikka yrittäisi itse olla tilanteessa oma itsensä ja täysin avoinna, niin ei silti onnistu pääsemään pois omasta kuplasta.

Mietin, miten sitä fiilistä pukisi sanoiksi ilman, että se kuulostaisi siltä, että valittaisin olevani jotenkin ulkopuolinen. Lasipallossa oleminen sopi fiiliksen kuvaamiseen hyvin, koska lasi olisi mahdollista särkeä, mutta tekstissä ei joko vielä pystytä siihen, tai ei olla valmiita. Biisin nimi viittaa pohdintaan siitä, jakaako joku samanlaisen fiiliksen omassa päässään vaikkapa juuri samanaikaisesti samassa tilanteessa. Se olisi hassu ajatus.

Sävellyksenä kappale on kulkenut pitkän matkan. Se oli ensin vain piano-lauluversiona, kunnes siitä tuli ensimmäinen bändiversio sooloprojektiini. Pihka ja myrskyn levylle biisi päätyi lopulta siksi, että se sopi tuplalevymme teemaan niin hyvin. Erityisen hienoa biisin matkassa on se, että pidän molemmista bändiversioista todella paljon. Molemmissa on saavutettu biisin fiilis ja luonne, ja silti ne eivät ole samanlaisia keskenään. Saa nähdä, mitä versioita tästä vielä joskus tulee!

 

Luukku 4: Mallinmitoissa

Henna: Tämä teksti tulee NIIN omasta elämästä. Minulle mallinmitoissa oleminen on joskus ollut liiankin tärkeä tavoite, ja sen kokemuksen myötä halusin kirjoittaa tekstin jossa irvaillaan tälle ihmeelliselle kulttuurillemme, jossa vain toiset kelpaavat sellaisina kuin ovat.

Se, että naisten paidat kavennetaan hakaneuloilla näyttääkseen hyvältä mallinukeilla, on jotenkin tosi absurdia. Miksei voi olla sellaista mallinukkea, jonka päälle menevät samat vaatteet kuin meidän ihmistenkin päälle? Eikö vaatetta voi mainostaa sellaisena kuin se tulee ihmisen päällä näyttämään?

Halusin saada aikaan menevän ja hauskan biisin vakavasta asiasta, ja sanoa itselleni ja kaikille muillekin, että voidaan olla mallinmitoissa. Mä oon ihminen, enkä muovia!

 

Luukku 5: Olen vain joku

Henna: Tämä biisi kertoo aitoudesta. Välillä tuntuu siltä, että täällä kaikki on sellaista isoa showta, ja jos ei siihen mukaudu niin ei voi pärjätä. Tässä kerrotaan siitä fiiliksestä mikä tulee, kun on yrittänyt olla oma itsensä ja tehnyt kaikkensa jonkin asian eteen, ja joku kommentoi sitä sanomalla: ”olipa feikkiä”.

 

Luukku 6: Miksi vellot pinnan alla?

Lasse: Olen nuoresta pitäen fanittanut The Who:ta ja heidän rock-oopperoitaan. Minua kiehtoi ajatus tehdä levylle raita, jossa esitellään kaikkien biisien teemat. No, ihan kaikkia biisejä tässä ei ole, mutta hyvä sikermä kuitenkin. Päätimme sisällyttää siihen myös Uuden Musiikin Kilpailuun osallistuneen Sydän ei nuku -kappaleen teemaa, vaikka kappale putosikin levykokonaisuudesta pois.

Mikko ei tiennyt rumpuraitaa soittaessaan tiennyt juuri lainkaan mitä me muut tulemme siihen päälle soittamaan. Siispä päätimme, että Mikko vetää Whole Lotta Love -biisin komppia hidastettuna, ja siihen sitten päälle jatkamme soittoa Olen vain joku -biisin meiningissä. Basso, piano ja kitara ovat melkoisen improttuja. Laulukerroksia oli erittäin hauskaa tehdä. Poimimme pätkiä eri biiseistä, kuin irtokarkkeja valiten. Niiden päälle vielä kuorrutimme uusia stemmoja. Olen todella ylpeä tästä pläjäyksestä!

 

Luukku 7: Perusihminen

Lasse: Tämä kappale on Jussin säveltämä. Teimme valmiiseen säveleen Hennan kanssa tekstin. Jussin melodiat ovat aina olleet kerrassaan omalaatuisia, ja useimmiten ihanan liikuttavia. Koska ne ovat niin söpöjä, kiusaus on sovittaa ne akustiseksi folk-meiningiksi. On todella helppoa tehdä ”riisuttu” sovitus, jossa mennään ”biisin voimalla”. Se tuntuisi siltä, että mennään sieltä missä aita on matala. Perusihmisen sovitus on pitkään mietitty ja siihen on kokeiltu erilaisia juttuja. Mahtava tomikomppi tuli Mikolta ja siihen päälle oli mukava soitella Queenin Under Pressure -tyyppisiä kitanakutuksia. Koskettimiin haettiin mahdollisimman 80-lukuiset soundit.

Tekstissä pohditaan nuoren ihastumisen epävarmuutta. Pelottaa, että kun on toiseen tutustuessa kertonut jo ne kaikki hienot jutut, puheenaiheet loppuvat. Toinen pitää minua tylsänä. Pelottaa etten riitä. En ole tarpeeksi tällaisena kuin olen. Tekstin kertoja ei vielä tajua vetävänsä roolia. Kyseessä on siis hyvin epäterve parisuhteen alku.

Minkäs sille mahtaa, aina se epävarmuus sieltä taka-alalta pukkaa, myöhemmin sen kanssa vaan osaa elää ilman että vetää ”kiinnostavan” ihmisen roolia.

 

Luukku 8: Haluan särkeä sinun sydämesi

Henna: Tälläkin biisillä on pitkä tie takanaan. Ensimmäinen versio pianon kanssa syntyi keväällä 2013. Teksti kertoo bileillasta, jolloin päättää heittää aivot narikkaan ja mennä spontaanisti sinne, minne huvittaa. Kuitenkin täydessä yökerhossa bailaavien ihmisten keskellä alkaa ahdistaa.
Alunperin kertsin sanat olivat: ”miksette voi minua rakastaa”, ja biisin nimi Haluan särkeä teidän sydämenne, mutta muutin sanat jotta niitä olisi helpompi lähestyä ulkopuolelta. Kuitenkin biisissä lauletaan enemmänkin yleisesti kaikille kuin kenellekään tietylle ihmiselle. Se on sellainen ulkopuolisuuden tunteesta kumpuava keskisormen näyttö maailmalle. <— aika eeppinen lausahdus..
Tämäkin biisi äänitettiin ensin soolodemolleni. Siitä tuli sellainen retrohenkinen discobiisi. Lasse päätyi tekemään biisistä remixin joka oli niin hauska, että teimme vielä sen pohjalta version Pihka ja myrskylle. Kumma kyllä, biisi toimii todella hyvin myös akustisesti.

 

Luukku 9: Rajaa silmäsi

Lasse: Sävelsin tämän Hennan hienon tekstin studiolla kitaran kanssa. Sen työnimenä oli Pihkis-Fuzz. Halusin tehdä Pihka ja myrskylle 70-luvun tyyppisen rock-biisin, jota ajaa äkäinen fuzz-kitara. Siispä tuo riffi alkoi soida päässäni ja jopa osasin soittaakin sen. En ole kummoinen kitaristi, joten Jussi sai soittaa riffin levylle. Kertosäe on minulle tyypillistä poppia, mutta siitä saatiin mielenkiintoisempi kun keksimme soittaa kitarat ilmavammin ja melodisemmin, säröisen sahauksen sijaan. Tykkään niin paljon siitä kontrastista mikä fuzz-riffin ja helisevän kertosäkeen välille tulee. Lisäksi kappaleessa on kitarasoolo ja vieläpä modulaatio!

Henna: Kirjoitin tekstin kerran kotimatkalla yöbussissa. Olin kävellyt Helsingin keskustan läpi ja ihmetellyt Rautatieasemalla vallitsevaa kaaosta. Itse en ollut ollut juhlimassa joten koin näkeväni tilanteen absurdiuden jotenkin ulkopuolelta. Pyysin Lassea säveltämään biisin, vaikka itsellänikin soi jo tekstiä kirjoittaessa kaikenlaista päässä. Siitä tuli todella erilainen kuin olin kuvitellut, mutta tavoittaa tunnelman hienosti!

 

Luukku 10: Koskaan ei ole valmista osa 1

Lasse: Tämä lähti liikkeelle lasillisesta punaviiniä. Kopautin lasin reunaa sormella ja se kuulosti kivalta. Päätimme äänittää muutaman kopautuksen ja laitoimme tuloksen sampleriin. Siten kopautusta voi soittaa kuten pianoa. Syntyi mainio virtuaalinen instrumentti, jota olen käyttänyt muissakin tuotannoissa.

Soitin viinilasi-sampleria rumpukoneen päälle ja vedin bassoraidan. Aika harvoin bassonsoittoani kuullaan levyllä, mutta tämä tuntui toimivan tarpeeksi hyvin. Henna koristeli biisin pianolla ja Jussi vielä jatkoi harmoniaa kitaralla.

 

Luukku 11: Pelkään tyhjää

Lasse: Ensimmäisiä levylle äänitettyjä raitoja. Tämän demo kummitteli kovalevyllä jo Liikaa jotain melkein -levyä tehdessä. Silloin vasta mietittiin, että olisipa hauskaa tehdä Hennan kanssa lauluja yhdessä. Annoin sitten tämän a-osan Hennalle ja hän teki kertosäkeen. Kappaleeseen äänitettiin rummut ja bassot jo ennen kuin siinä oli sanaakaan tekstiä – epätyypillistä meille. Melodiat stemmoineen oli laulettu tekstillä ”tididii tididii”.

Pelkään tyhjää piti alun perin olla meidän UMK:hon osallistuva kappaleemme, mutta onneksi keksimme tehdä Sydän ei nuku -kappaleesta bändiversion ja lähettää sen. Ei Pelkään tyhjää -kappaleessa mitään vikaa ole, mutta ei se mikään hitikkään kaupallinen ole. Mikä ei siis ole biisin haukkumista.

Biisin tekstissä pohditaan sitä, kuinka hankalaa on toistaa joskus aiemmin saatu taiteellinen menestys. Sitä alkaa helposti miettimään, mitä ihmiset haluavat. Mutta vanhaa ei voi toistaa, on aina mentävä eteenpäin. Joskus se tie on vaikea löytää. Lähdin siis pohtimaan tyhjän paperin kammoa!

 

Luukku 12: Galaksi

Lasse: Yksi tärkeimpiä biisejäni. Kauhea tunnevyöry. Mikäli Koskaan ei ole valmista -tuplalevykokonaisuus pitäisi tiivistää kahteen kappaleeseen, olisivat ne Galaksi ja (kakkoslevyn päätösbiisi) Aurinko.

Muistan kun esittelin tämän Hennalle ja hän keksi siihen sen kertosäkeen pianokuvion. Tiesin heti että nyt ollaan hyvillä jäljillä. Siitä sessiosta on muuten Instagram-tilillämme video!

Halusin että tämä on sovitukseltaan todella iso ja dynaaminen kappale. Se alkaa yhden äänen synaluupista ja päätyy Kingston Wall -henkiseen tykitykseen. Myös Smashing Pumpkinsin Tonight, Tonight taisi olla referenssinä jossain vaiheessa. Halusin myös EDM-vaikutteita, joita siihen tuli äärimmäisyyksiin pätkittyjen lauluefektien muodossa, alkaen kohdasta 4:26. Säkeistöjen vocoder-efektillä hain tarkoituksellista ilmeettömyyttä lauluihin.

Galaksi kertoo voimakkaasta ulkopuolisuuden tunteesta, ei pelkästään muusta maailmasta ja yhteiskunnasta, mutta myös omasta ruumiista. Kertojalle ei ole millään mitään väliä. Onhan tämä jotain muutaman vuoden takaista omakohtaista kokemusta, mutta onneksi elämän merkitys on siitä vähän selkiytynyt.

Muistan myös session viime keväältä, jossa tämä levykokonaisuutemme alkoi hahmottua ja kuuntelimme biisit järjestyksessä Hennan kanssa. Galaksi oli niin HYYTÄVÄ lopetus ekalle levylle. Mietimme että apua, onpa hemmetin synkkää! Että nyt on pakko kuunnella toinenkin levy.

Ristiriitaiset levyjulkkarifiilikset

Nyt tuplalevymme on kokonaisuudessaan kuultavana ja sehän on kerrassaan mahtavaa! Puolentoista vuoden duuni rakkaudesta lajiin. Onnistunut mesenaatti-kampanja. Henkiset paukut olivat siis melkoiset viimeviikkoisella Lebonk-keikalla.

Lebonk 5.11.2015, kuvaaja Sini Parikka

Lebonk 5.11.2015, kuvaaja Sini Parikka

Päädyimme kuitenkin melkoiseen antikliimaksiin yleisömäärän suhteen. Noin 20 maksanutta asiakasta. Toki tähän vaikutti suuresti se, että soittoaika oli meistä riippumatta puoliltaöin. Saimme tästä paljon palautetta. Että olisi kiva tulla katsomaan, mutta kun soittoaika on niin myöhäinen. Ymmärrämme palautteen ja olemme täysin samaa mieltä, että soittoaika on järjetön.

Pistää ihmettelmään, miksi ravintoloitsija haluaa noin myöhäisen soittoajan. No siksi, että jengi ostaisi enemmän juomia ja viihtyisi ravintolassa pidempään. Kunnioitamme järjestäjän käytäntöä. Mutta kun tämä selkeästikin johtaa siihen, ettei ketään edes tule paikalle.

Lebonk 5.11.2015, kuvaaja Sini Parikka

Lebonk 5.11.2015, kuvaaja Sini Parikka

Toki vähäiseen yleisömäärään vaikutti myös se, että emme ole UMK:n jälkeen saaneet mediassa oikeastaan minkäännäköistä puheenvuoroa musiikillemme. Suuresta yrityksestä huolimatta.

Tämä kaikki aiheutti keikkaillan aikana pienimuotoisen turhautumisen. Tähänkö se puolentoista vuoden työ nyt kulminoituu?

Onneksi näin ei ole! Levy kuitenkin jatkaa elämäänsä ja ymmärrämme, että moinen mammutti kaipaa pureskelua, varsinkin näinä albumiformaatin alasajon aikoina. Olemme erittäin ylpeitä levystä, musiikista tuli juuri sellaista kuin masterointihetkellä halusimme sen olevan. Jatkamme markkinointia uusien musiikkivideoiden, singlejen ja keikkojen muodossa keväällä.

Lebonk 5.11.2015, kuvaaja Sini Parikka

Lebonk 5.11.2015, kuvaaja Sini Parikka

Vielä emme kuitenkaan ole laittamassa vuotta pakettiin. Seuraavan kerran Pihka ja myrskyn voi nähdä 12.12.2015 Semifinalissa, Helsingissä. Siellä soitamme kaikki omat keikkasuosikkimme tältä vuodelta. Lupaamme, että riemukkaat iltamat tulossa! Soittoaikakin on inhimillinen, 22:30 🙂

Mikäli Lassen ja Hennan DJ-hommat kiinnostavat, saa niitä tulla ihmettelemään keikalle Ugglaan 19.11.2015. Siellä mukana menossa on myös heidän tuottamansa räppäri Tero Hetero.

Rakkautta syksyynne!

Kuuntele uusi levy!

Istun kotisohvalla ja ihmettelen sitä että tässä tämä levy nyt on. Sen voivat nyt kaikki halutessaan kuulla. Mieletöntä!

<3 Lasse

Mitä musta vielä tulee

Jaahas, olettekos jo ehtineet tutustua tuplalevyn ensimmäiseen puoliskoon? Täältä tulee toinen! Sen nimi on ”Kaiku pelottaa”, se julkaistaan ensi perjantaina 6.11.2015, ja sen kansi näyttää tältä.

CD2_KANSI_RGB

Latasimme juuri Soundcloudiin yhden ennenkuulemattomaan biisimaistiaisen. Se on levyn kakkosraita, ”Mitä musta vielä tulee”. Toivottavasti tykkäät!

Aiomme esittää tämän, ja melkein kaikki muutkin kappaleet uudelta levyltä julkkarikeikalla Lebonkissa, Helsingissä 5.11.2015. Saavuthan paikalle!

Niin, ja voi hitsi että tämä tuplalevyn kansitaide on hieno kokonaisuus! Suosittelen todella tutustumaan digitaalisen kuuntelun lisäksi fyysiseen tuotteeseen. Syventänee kokemusta melkoisesti.

Levyjen sisäkannet, takakannet ja etukannet voi yhdistää kokonaisiksi kuviksi.

Levyjen sisäkannet, takakannet ja etukannet voi yhdistää kokonaisiksi kuviksi.

Uskomatonta, että tämä puolentoista vuoden työ on saapumassa päätökseensä.

<3

Lasse / Pihkis