Heikin kanssa studiossa

Syksyllä 2012 laitoin kaverilleni Heikki Marttilalle facebookissa viestiä että hei, mie haluun tehä siun kanssa levyllisen pop-musiikkia. Heikki oli heti megessä. Aiemmin olemme tehneet yhteistyötä Ukkosmaine-yhtyeen kolmen levyn yhteydessä. Heikki tekee audiosankarin hommiaan yhtyeensä Stellan studiolla Joensuun lähistöllä, joten sinne matkustin helmikuussa 2013 sekä uudestaan huhtikuussa.

Päätimme testata yhteistyön toimivuutta tekemällä 4 biisin EP:n, jota voisi myöhemmin jatkaa albumiksi asti. Yhteistyö toimi erittäin mallikkaasti ja se jatkuu ensi syksynä. 4 biisin EP julkaistaan kuitenkin kaikkien kuultavaksi jo elo-syyskuun vaihteessa 2013.

Lasse ja Heikki, helmikuu 2013.

Työ kulki sillä tavalla, että minä tein ensin varsin valmiit demot rumpusovituksia myöten kotistudiossani Helsingissä, minkä jälkeen niiden päälle alettiin rakentamaan valmista materiaalia. Laitoin demot Mikko Varikselle, joka opetteli biisien kulun etukäteen. Treenasimme kuitenkin kolmestaan vielä yhden päivän ennen rumpuäänityksiä. Koko homma sujui hämmentävän helposti, eikä vähiten sen takia että Mikko on ihan tajuttoman upea rumpali. Vaikka tällä kertaa piti soittaa klikkiin, soitosta välittyy tunnetta.
Mikko ja Heikki. Tässä taisi olla käynnissä jotain Safri Duo -henkistä toimintaa.

Mikko.
Rumpujen jälkeen Heikki soitti bassot ja kitarat. Minä painoin record-nappia ja taisin siinä samalla oppia operoimaan Pro Toolsia. Omassa studiossani käytän Logic Pro:ta. Heikki ei tykkää Logicista. Kielisoitinten jälkeen fiksasimme etukäteen tekemäni syntikkaraidat kokonaisuuteen sopiviksi. Joissakin tapauksissa niitä pystyi käyttämään suoraan, joissakin etsimme niihin uudet soundit studion koneelta tai studion nurkassa lymyilleeltä Juno-syntikalta. Juno on kiva laite.
Minä ja M-Audio. Varmaankin kuvaushetkellä toivon että olisin edes joskus käynyt pianotunneilla.
Kaikki laulut tehtiin uudestaan studiolla. Vaikka tykkään tehdä demot huolella, lauluja en niihin jaksa kauheasti hinkata. Oli mukava luottaa Heikkiin lopullisten lauluottojen laadun suhteen. Ei niistä itse oikein osaa sanoa, niistä kuulee vain ne pienet virheet. Sen sijaan rakastan taustalaulujen tekemistä. Niitä suoritimme nauhalle yhdessä ja erikseen.
Äänitteet miksasi Heikki ja ne masteroi Hannu Hattunen. Nyt ne ovat valmiina, huh! Eipä sitä julkaisemista tietenkään malttaisi odottaa, mutta odotellaan nyt elo-syyskuun vaihteeseen kuitenkin. Kesällä kaikki menee niin helposti ohi.

Mikä Pihka ja myrsky?

Pihka ja myrsky on artistinimi, jolla ajattelin tulevaisuudessa julkaista musiikkia. Musiikkia, jonka liikkeellepanijana olen ensisijaisesti minä, Lasse Turunen. Kyllä, toimin myös maanmainiossa Ukkosmaine -yhtyeessä, mutta sille nämä kappaleet eivät tunnu sopivan.

Pihka ja myrsky julkaisee tänä syksynä 4 kappaleen EP:n, jonka olen tehnyt yhteistyössä Heikki Marttilan ja Mikko Variksen kanssa. Mikko soitti rummut ja Heikin kanssa tehtiin kaikki muu. Minä soittelin ja ohjelmoin paljon syntikkaa ja Heikki soitteli kitaraa ja bassoa. On kyllä ihan tajuttoman hyvän kuuloista tavaraa! En malta odottaa että pääsen jakamaan sen. Näillä näkymin elo-syyskuun vaihteessa koettaa aika.

Ennen näitä uusia biisejä tulen kuitenkin lataamaan nettiin kesällä 2012 erinäisillä treenikämpillä äänittämäni (ja juuri äsken ITSE miksaamani) albumin. Se on nimeltään ”Hei onks jäbä tehny uutta matskuu?”. Albumi sisältää melkoisen rupista tavaraa, mikä juontaa juurensa lähinnä telecaster-innostuksesta, jonka koin viime kesänä. Saas nähdä mitä siitä tykkäätte. Tarinoin siitä enemmän jahka saan sen linjoille.

Isona valokuvaajaksi aikova Mirella Pekkonen otti minusta muutaman promokuvankin, tässä niistä yksi. Kuvia voi nähdä isokokoisena täältä.

Epävarmuuden hetki

Perjantai-iltapäivä. En oikein tiedä mitä tehdä. Lueskelen Baddingin elämänkertaa ja liikutun siitä syvästi. Varsinkin siitä kun se tykkäsi lukea satuja ja liikuttua niistä. Tai en minä tiedä tykkäsikö se liikuttua niistä vai oliko se vaan semmoinen että se ei sen kummemmin filosofoinut saduista liikuttumista, liikuttui vain.
Olen tänään menossa muusikkoystäväni kanssa lounaalle, ihan kohta itse asiassa. Mukavaa että on joku muukin jolla ei ole tekemistä näin perjantaina päivällä. Koen syyllisyyttä siitä että en ole ”oikeissa töissä”. Heräsin tänään aikaisin ja ajattelin tehdä biisejäni eteenpäin että minulla olisi edes hieman tehokas olo. Tehokas siinä mielessä että tekisin musiikkia joka mahdollisesti liikuttaisi jotakuta ja täten minusta olisi hyötyä sille jollekin. 
Mutta en minä pelkästään muita miellyttääkseni tee musiikkia. Kyllä minä nimen omaan itseäni sillä miellytän. Jos en itse saa kylmiä väreitä tekeleistäni niin miksi kukaan muukaan saisi. Jos en saa kylmiä väreitä tai muita suuria tuntemuksia tekeillä olevasta biisistä, lopetan sen tekemisen. En jaksa. Varmaan ihan hyvä niin, koska olen kuitenkin saanut aikaiseksi merkittävän määrän valmistakin materiaalia, sen kesken jätetyn materiaalin lisäksi. Esimerkiksi nuo neljä Pihka ja myrsky -kappaletta, jotka julkaisen syksyllä. 
Tänään yritin siis tehdä lisää Pihka ja myrsky -kamaa. Minulla on kolme kappaletta kesken. Availin niiden kappaleiden sessioita Logic-ohjelmassa vuorotellen enkä oikein saanut mitään aikaiseksi. Aina alkoi tuntumaan huonolta ne kaikki kolme kappaletta. Alkoi masentamaan. Huh, onneksi olen näkemässä tuota muusikkokaveria, muuten oikein saattaisin ahdistua tätä tehottomuuttani. 
Päätin alkaa kirjoittamaan blogiin näistä biisintekoajatuksista. Elikkäs aina kun kirjoitan blogia, en ilmeisestikään saa musaa aikaiseksi. Eli nämä blogimerkinnät saattavat antaa hieman negatiivisen kuvan suhtautumisestani musan tekoon, koska minua ahdistaa jos en saa biisejä aikaiseksi. 
Se on niin typerä se ahdistava tunne, koska biisien tekemisen pitäisi olla mukavaa. Jos se ei ole mukavaa, niin miksi en käy oikeissa töissä? Miksi kituutan pienillä tuloilla täällä Herttoniemen perukoilla yksinään? Siis jos se ei kerran ole kivaa ja se ahdistaa. Siksi, kun silloin kun biisinteko onnistuu niin se todella, todella on upeaa. Se vaatii sen että välillä on näitä ahdistuksen hetkiä. Hetkiä jolloin tuijotetaan vain tyhjää näyttöä tai näppäillään kitaraa ilman mitään tunnetta. Ne ahdistuksen hetket kuuluvat luovaan prosessiin. 
Voi kun siihen oppisi luottamaan että aina tästä ahdistuksesta noustaan. Huh, nyt lähden lounastamaan. Ja juttelemaan taiteen olemuksesta, todennäköisesti. Ehkäpä muutaman oluenkin otan. Sitten sitä varsinkin tulee puhuttua taiteesta ja niin pirun intohimoisesti vieläpä. Suhtaudun taiteen tekemisen hyvin suurella intohimolla. Luulen että monet ihmiset nauttivat seurastani kun puhun taiteen olemuksesta. Osaisinpa kirjoittaa yhtä hyvin kuin keskustella. Kirjoittaisin varmaan hyvän kirjan. 
Sen sijaan kirjoitan tällaista taideblogia. Riittäköön se. Jos tätä joku jaksaa lukea niin se on pelkkää plussaa.
Äh, otan paineita tämän blogin kirjallisesta hyvyydestä. Varmaan siksi kun monet arvostamani muusikot ovat niin hyviä kirjoittamaan. Ihan kuin itse en olisi. 
Nyt en ota paineita vaan julkaisen tämän. Hah! In your face, itsekritiikki. Menen syömään, nälkä.