Mikä Pihka ja myrsky?

Pihka ja myrsky on artistinimi, jolla ajattelin tulevaisuudessa julkaista musiikkia. Musiikkia, jonka liikkeellepanijana olen ensisijaisesti minä, Lasse Turunen. Kyllä, toimin myös maanmainiossa Ukkosmaine -yhtyeessä, mutta sille nämä kappaleet eivät tunnu sopivan.

Pihka ja myrsky julkaisee tänä syksynä 4 kappaleen EP:n, jonka olen tehnyt yhteistyössä Heikki Marttilan ja Mikko Variksen kanssa. Mikko soitti rummut ja Heikin kanssa tehtiin kaikki muu. Minä soittelin ja ohjelmoin paljon syntikkaa ja Heikki soitteli kitaraa ja bassoa. On kyllä ihan tajuttoman hyvän kuuloista tavaraa! En malta odottaa että pääsen jakamaan sen. Näillä näkymin elo-syyskuun vaihteessa koettaa aika.

Ennen näitä uusia biisejä tulen kuitenkin lataamaan nettiin kesällä 2012 erinäisillä treenikämpillä äänittämäni (ja juuri äsken ITSE miksaamani) albumin. Se on nimeltään ”Hei onks jäbä tehny uutta matskuu?”. Albumi sisältää melkoisen rupista tavaraa, mikä juontaa juurensa lähinnä telecaster-innostuksesta, jonka koin viime kesänä. Saas nähdä mitä siitä tykkäätte. Tarinoin siitä enemmän jahka saan sen linjoille.

Isona valokuvaajaksi aikova Mirella Pekkonen otti minusta muutaman promokuvankin, tässä niistä yksi. Kuvia voi nähdä isokokoisena täältä.

Epävarmuuden hetki

Perjantai-iltapäivä. En oikein tiedä mitä tehdä. Lueskelen Baddingin elämänkertaa ja liikutun siitä syvästi. Varsinkin siitä kun se tykkäsi lukea satuja ja liikuttua niistä. Tai en minä tiedä tykkäsikö se liikuttua niistä vai oliko se vaan semmoinen että se ei sen kummemmin filosofoinut saduista liikuttumista, liikuttui vain.
Olen tänään menossa muusikkoystäväni kanssa lounaalle, ihan kohta itse asiassa. Mukavaa että on joku muukin jolla ei ole tekemistä näin perjantaina päivällä. Koen syyllisyyttä siitä että en ole ”oikeissa töissä”. Heräsin tänään aikaisin ja ajattelin tehdä biisejäni eteenpäin että minulla olisi edes hieman tehokas olo. Tehokas siinä mielessä että tekisin musiikkia joka mahdollisesti liikuttaisi jotakuta ja täten minusta olisi hyötyä sille jollekin. 
Mutta en minä pelkästään muita miellyttääkseni tee musiikkia. Kyllä minä nimen omaan itseäni sillä miellytän. Jos en itse saa kylmiä väreitä tekeleistäni niin miksi kukaan muukaan saisi. Jos en saa kylmiä väreitä tai muita suuria tuntemuksia tekeillä olevasta biisistä, lopetan sen tekemisen. En jaksa. Varmaan ihan hyvä niin, koska olen kuitenkin saanut aikaiseksi merkittävän määrän valmistakin materiaalia, sen kesken jätetyn materiaalin lisäksi. Esimerkiksi nuo neljä Pihka ja myrsky -kappaletta, jotka julkaisen syksyllä. 
Tänään yritin siis tehdä lisää Pihka ja myrsky -kamaa. Minulla on kolme kappaletta kesken. Availin niiden kappaleiden sessioita Logic-ohjelmassa vuorotellen enkä oikein saanut mitään aikaiseksi. Aina alkoi tuntumaan huonolta ne kaikki kolme kappaletta. Alkoi masentamaan. Huh, onneksi olen näkemässä tuota muusikkokaveria, muuten oikein saattaisin ahdistua tätä tehottomuuttani. 
Päätin alkaa kirjoittamaan blogiin näistä biisintekoajatuksista. Elikkäs aina kun kirjoitan blogia, en ilmeisestikään saa musaa aikaiseksi. Eli nämä blogimerkinnät saattavat antaa hieman negatiivisen kuvan suhtautumisestani musan tekoon, koska minua ahdistaa jos en saa biisejä aikaiseksi. 
Se on niin typerä se ahdistava tunne, koska biisien tekemisen pitäisi olla mukavaa. Jos se ei ole mukavaa, niin miksi en käy oikeissa töissä? Miksi kituutan pienillä tuloilla täällä Herttoniemen perukoilla yksinään? Siis jos se ei kerran ole kivaa ja se ahdistaa. Siksi, kun silloin kun biisinteko onnistuu niin se todella, todella on upeaa. Se vaatii sen että välillä on näitä ahdistuksen hetkiä. Hetkiä jolloin tuijotetaan vain tyhjää näyttöä tai näppäillään kitaraa ilman mitään tunnetta. Ne ahdistuksen hetket kuuluvat luovaan prosessiin. 
Voi kun siihen oppisi luottamaan että aina tästä ahdistuksesta noustaan. Huh, nyt lähden lounastamaan. Ja juttelemaan taiteen olemuksesta, todennäköisesti. Ehkäpä muutaman oluenkin otan. Sitten sitä varsinkin tulee puhuttua taiteesta ja niin pirun intohimoisesti vieläpä. Suhtaudun taiteen tekemisen hyvin suurella intohimolla. Luulen että monet ihmiset nauttivat seurastani kun puhun taiteen olemuksesta. Osaisinpa kirjoittaa yhtä hyvin kuin keskustella. Kirjoittaisin varmaan hyvän kirjan. 
Sen sijaan kirjoitan tällaista taideblogia. Riittäköön se. Jos tätä joku jaksaa lukea niin se on pelkkää plussaa.
Äh, otan paineita tämän blogin kirjallisesta hyvyydestä. Varmaan siksi kun monet arvostamani muusikot ovat niin hyviä kirjoittamaan. Ihan kuin itse en olisi. 
Nyt en ota paineita vaan julkaisen tämän. Hah! In your face, itsekritiikki. Menen syömään, nälkä.