Tarinaa EP:n kappaleista

Kuva Mirella Pekkonen
1. Et koskaan kaipaa takaisin
Et koskaan kaipaa takaisin -kappaleen teksti kertoo siitä tilanteesta, kun on mennyt pitkään taitojensa ylärajoilla uskaltamatta kuitenkaan heittäytyä täysillä tilanteen armoille, ja sitten tekee sen. Siis heittäytyy rohkeasti kohti uutta. Ja päästää irti vanhasta. Vanha oli joskus hyvä, mutta ei kuitenkaan ihan 100% hyvä. Ehkä 90%. Nykyään se on enää 20%, mutta siitä on silti pitänyt kauan kiinni, koska siinä on vielä jotain hyvää. Se ”jotain hyvää” kuitenkin voi vaihtua täydeksi sataseksi, jos uskaltaa hypätä uuteen tilanteeseen. Se kuitenkin vaatii, että päästää vanhasta täysin irti, mikä pelottaa. Entä jos en saa mitään ja menetän tämän pienenkin hyvän? 
On aika kokeilla uutta. Mutta kokeilu ei onnistu jos ei ota sitä vastaan täysillä. 
Kun tein kertosäkeen tekstiä, olin aivan kylmissä väreissä. Halusin siihen jotain todella dramaattista muutosta, kuolemaa aivan. Joka johtaa uuteen syntymään. Semmoinen vapaapudotus-tunne. En ole ikinä käytännössä hypännyt laskuvarjon kanssa lentokoneesta, mutta halusin tehdä sen tuntemuksen henkisen vastineen itselleni. Hengen salpaantuminen. Riemu siitä että ei helvetti mikä elämä!
Asiat kuulostavat sanottuina pieniltä, mutta käytännössä ne eivät tunnu yhtään pieniltä. Jos on vaikka koko elämänsä yrittänyt miellyttää toisia, ja sitten päästääkin siitä irti. Ja tarkoitan nyt jotain tosi pieneltä kuulostavaa asiaa, kuten tällaista:
Et halua millään vaikuttaa siltä että sinulla ei ole kontrollia elämääsi. Kehittelet pieniä valkoisia valheita näyttääksesi hallitummalta. Olet saapunut tapaamiseen 15 minuuttia aikaisessa. Se toinen tulee 10 minuuttia myöhässä ja sanoo että ”anteeksi, anteeksi, et kai pitkään odottanut?” Vastaat että ”ei ku just tulin, ihan pari minuuttia seisoskelin.” Olet maksanut lentolipuista 600 euroa, koska ostit ne viikkoa liian myöhään. Et kehtaa sanoa kaverille että olet laittanut niin paljon rahaa menemään. Sanot että Finskillä oli tuo tarjous Hulluilla Päivillä viime keväänä, muistathan, 350 euroa, sieltä ostin!”
Ja sitten kerrotkin totuuden. Et väritä mitään. Huh! Vapaapudotus!
Ja tämä johtaakin siihen, että vaikutat muille ihmisille paljon inhimillisemmältä kuin ennen. He samaistuvat elämäsi pieniin kokemuksiin. Olet yhtä heidän kanssaan. Kontaktissa maailmaan. Ja se on älyttömän helpottavaa, ennen et antanut itsesi olla niin, mutta naps vain, nyt annat! 
Tässä biisissä on myös musiikillisesti paljon kiinnostavuuksia, mutta eivät ne tämän lyriikka-avautumisen jälkeen ehkä vaikuta niin kiinnostavilta… Annan silti tulla! 
Side chain -kompressointi on tosiaankin nykyisin minun juttuni. Se tarkoittaa sitä että esimerkiksi syntikkamaton volyymi tipahtaa melkein nolliin aina kun bassorumpu iskee. Sitten se ehtii sieltä kasvaa taas täyteen mittaansa juuri ennen kuin seuraava basarin isku imaisee volyymin taas pois (The Killersin Human-biisissä esimerkiksi tätä pumppausta voi kuulla, taikka David Guettan Titaniumissa, suosittu juttu nykyään). En vaan kerta kaikkiaan saa tästä efektistä tarpeekseni. Etsin koko ajan iskevämpiä tapoja käyttää sitä, ja olenkin kehittynyt siinä melkoisesti. Ja vielä paljon pidemmälle viime keväästä, siitä kun tämän biisin synat olen tehnyt. Efektiä on kiva yhdistää tällaiseen orgaanisempaan soundiin, jota Pihka ja myrsky tällä haavaa edustaa.
Tosin yksi kaveri sanoi tämän kappaleen kuultuaan että liian kliinistä ja siloiteltua. No itse en koe että se on näitä asioita, mutta ymmärrän hyvin että jollekulle tulee semmoinen fiilis. Johtuisiko se syntikkaisesta yleisilmeestä ja heleästi soivista kitaroista? Minä käsitän rockin enemmän asenteena kuin särökitarana ja rouheana lauluna. Rock on sitä että tekee sitä mikä sillä hetkellä tuntuu kapinoinnilta jotakin vastaan. Niinku että vittu minähän teen tätä side chain -pumppausta joka paikkaan vaikka oon tehny sitä jo ihan liikaa kun en vaan saa tarpeekseni. Ehkä joskus saan, vasta sitten on aika tehdä jotain muuta.
2. Raiteiltaan
Raiteiltaan-kappale läksi liikkeelle 8bit-nintendo-commodore-tyyppisellä synasoundilla leikkimisestä. Tein itselleni puhelimeen soittoäänen. Taisin miettiä, että minkälaista musaa säveltäisin johonkin Mega Man -pelin kenttään. Siitä tuli tuo alkuriffi. Muutin sen shuffle-rytmiin ja olin innoissani.
Shuffle-rytmityksestä innostui myös äänittäjä-kitaristimme Heikki. Siinä sitten mietittiin studiossa, että miten ihmeessä tähän kappaleeseen saa klikkiraidan? 4/4 se menee, mutta iskut eivät millään osu kohdalleen! Soitin jopa yhdelle musiikin teoriasta tajuavalle kaverille että mitä ihmettä. No se on 4/4, mutta sillee kolmijakoisesti. Joo. Ois sitä teoriaa hyvä ees vähän osata.
Mutta miksi olen koko ajan vähän ylpeä siitä että en osaa? Olen jääräpää. Sellainen katkera. Mietin alitajuisesti että ähäkutti, miepä en tajuu teoriasta mutta vittu silti saan aikaiseksi enemmän kuin te muut! Oikeasti, kyllä minä joskus opin ja kasvan aikuiseksi ja sitten minun kanssani on helpompi jutella ja työskennellä.
Teksti on pilkkaa ja kertoja on katkera sekä turhautunut. Ei vaan ole rakkausasiat menneet kohdalleen. Kumppani ei ole tuntenut ihan niin syvästi kuin kertoja on tuntenut ja nyt kertojan on helpompi dissata ex-kumppania kuin myöntää että ei nyt vaan mennyt yksiin.
Voit tulkita tämän toisellakin tavalla, mutta todennäköisesti juuri pilasin tulkintasi selittämällä tekstini auki. Hähää!
Tämä on näistä EP:n neljästä kappaleesta ainut tekstiltään negatiivis-sävytteinen kappale. Minun mielestäni.
3. Kurvin kuppila
Heikki nosti tämän kappaleen kertsin hienosti lentoon ehdottamalla ZZ Top -henkistä popopopo-syntikkaa siihen. En ensin yhtään tiennyt mitä hän meinasi, ZZ Topista kun en ole aiemmin juurikaan perustanut. Sitten kuuntelin jotain kasaribiisejä ja siellähän ne synat popottaa! Tarkoittaen siis 8-osarytmissä soivia lyhyitä ääniä. Tein idean midikartaksi seuraavan päivän studiosessioon ja laitoimme mainion Juno 106 -syntikan soittamaan sitä. Toimii.
Juno on muutenkin mainio laite tuuheine soundeineen.
Kyseessä on mielestäni hyvä biisi, mutta ei mikään hittibiisi. Biisin hitikkyys ei siis mielestäni ole hyve, vaan neutraali asia. Sävellys menee kertsiin vähän liian hitaasti ja teksti ei ole ehkä monellekaan kovinkaan samaistuttava. Siltikin voimakkaasti halusin tämän kappaleen ilmoille, liekö joku alitajuinen juttu. Odotan ja pidän aistini auki, tälle kappaleelle tulee vielä merkitys joskus!
4. Milloin on aika
Milloin on aika -kappale on kirjoitettu seurauksena siitä kun ympäriltä kuoli useampi ihminen lyhyen ajan sisällä. Ei mitenkään ihan lähimmistä piireistä, mutta järisyttäviä tapauksia kuitenkin. Tutun ihmisen kuolema on aina kuin kylmä suihku, todella epämiellyttävä, mutta kuitenkin voimakkaan herättävä kokemus. Näiden kuolemien vaikutuksen alaisena buukkasin myös lentolipun Intiaan, mikä oli pitkäaikainen haave. Tuli nyt tai ei koskaan -olo. Se johti aivan mahtavaan reilun kuukauden mittaiseen selkäreppuiluun vuodenvaihteessa 2012-13. 
Musiikillisesti annoin vaan mennä; tuotin Logic-ohjelman syntikoilla ja kitaralla mahdollisimman paljon minua miellyttäviä ääniä. Ostin jonkun uuden äänikokoelman Sampletank-ohjelmaan ja lähdin siitä. 
Tämän kappaleen demoa tuli kuunneltua poikkeuksellisen paljon ennen kuin äänitimme lopullisen version Heikin ja Mikon kanssa. Kuuntelen demojani muutenkin todella paljon. En kyllästy niihin millään, mutta silloin kun kyllästyn, on se hyvä asia lopullisen version kannalta. Silloin kun sävellykseen on vähän kyllästynyt, on studiotilanteessa avoimenpi omille uusille ja muiden heittämille ideoille. Biisiä ei rakasta enää niin paljon, sitä on lupa ronkkia. Jos demoversiota rakastaa liikaa, voi lopullisesta versiosta tulla vähän tunkkainen.
Mutta olen silti sitä mieltä, että biisit pitäisi äänittää lopulliseksi versioksi aina tuoreeltaan. Eikä niiden pitäisi myöskään joutua odottamaan julkaisua liian pitkään. Tuoreimmillaan ne kommentoivat maailmaa parhaiten. Nykymaailmaa. Ei kommentoinnin tarvitse välttämättä olla suoraa rautalangasta vääntämistä, vaan enempikin alitajuista. Biisin tekemisen ja julkaisun välillä olisi hyvä olla mahdollisimman lyhyt aika. Silloin sitä ei ehtisi liikaa silottelemaan tai tulkitsemaan itselleen. Täysillä päin vaaraa! Nämä 4 kappaletta ovat odottaneet mielestäni hitusen liian pitkään.

Kuuntele uusi EP jo nyt Spotifystä!

Noniin, sinnepä se on Spotifyyn ilmestynyt, joten turha kai sitä enää pimittää. Olkaa hyvät, Pihka ja myrsky EP 2013!

Video Milloin on aika -kappaleeseen

EP:n julkaisu lähenee. Sitä odotellessa voi vaikkapa katsella tällaisen Dublinissa kuvatun pikavideon. Kävin vähän aikaa sitten kyseisessä kaupungissa ja kuvasimme veljeni kanssa videon EP:n neljänteen kappaleeseen. Videossa ei ole sen kummempaa ideaa, veljeni vain totesi että olisipa kiva kuvata täällä jotain, ois erilaiset maisemat. Sitten ostin älypuhelimeeni mainion ProCam-softan ja sillä mentiin.

Et koskaan kaipaa takaisin -video ensi viikolla, samaan aikaan EP:n kanssa!

Videota tekemässä

Eilen kuvattiin musiikkivideo kappaleeseen ”Et koskaan kaipaa takaisin”. Erittäin hyvän näköistä raakamatskua tuli, siitä kelpaa alkaa leikkelemään! Videon julkaisu tapahtunee noin viikkoa ennen EP:n julkaisua.

Kuvaaja, veljeni Jussi Turunen. Ja Ollin kamera, kiitosta vaan lainasta!

Videosta tulee pintapuolisesti melkoisen perinteinen musiikkivideo, jossa istutaan kalliolla ja kävellään kaupungin kaduilla. Kuvaus suoritettiin kauniissa puu-Vallilassa, on kyllä mahdottoman upeaa aluetta se! Asukkaat kiinnostuivat tekemisistämme siinä määrin, että yksi jopa pyysi meidät sisäpihalleen tekemään kohtauksen. Siinäpä sitten vaan playbackit pyörimään ja hymyilevät asukkaat katselivat ikkunoistaan. Ihanaa.

Hain videolla omaan olemiseeni eksynyttä olemusta ja kiinnostavaa, spontaania tanssia. Saas nähdä miten onnistui. Ihan älyttömän paljon en tätä suunnitellut, yhden parituntisen vaan kelailin biisiä ja liikehdin peilin edessä. Visio oli hatara mutta olipahan visio.

Halusin videoon cameo-rooleihin taustalle tässä Pihka ja myrsky -projektissa mukana olevia ihmisiä. Kitaristi-äänittäjä-miksaaja Heikki Marttila oli kyllä Helsingissä ja innokkaana tulemaan mukaan, mutta eipä sitten loppujen lopuksi ehtinyt Stella-yhtyeensä soundcheckistä paikalle. Höh. Onneksi sain mukaan kosketinsoittaja Henna Helasvuon ja basisti Juha Mattilan. Sekä tietenkin videon kuvanneen kitaristi Jussi Turusen. Rumpali Mikko Varis asustelee Joensuussa, joten eipä häntä sieltä yhtä videota varten kannattanut hälyttää. Seuraava video tehdään sitten isommalla meiningillä, ja sitten on varmaan kaikki mukana!

Mutta kaiken kaikkiaan, tuntuu että tällainen spontaanisti lähtenyt pläjäys tulee onnistumaan hyvin.

EP painoon

Jess, tänään lähti Pihka ja myrsky EP 2013 painoon. Jos kaikki menee hyvin, on se kuultavissa Spotifyssä ja ostettavissa iTunesissa 4.9.! Painotuotteet ovat tällä kertaa vain promokäyttöön, mutta jospa niistä muutama CD jäisi vaikkapa arvottavaksi.

On kiva saada nämä sydämentuotteet pihalle <3. Uutta puskee jo kovasti.

Malttamattomana kohti tulevaa

Tänään jatkoin uusien biisien demottelua. Niitä alkaa olla melkoinen määrä. Työstin stemmoja demoihin Ukkosmaineenkin levyllä taustoja laulavan Henna Helasvuon kanssa.

Aion takaisin studioon Heikin kanssa marraskuussa, jolloin äänitämme jatkoa 4.9. julkaistavalle Pihka ja myrsky EP:lle. EP jatketaan kokonaiseksi albumiksi, joka julkaistaan talvella. Lisäbiisejä on tulossa 6-7 kpl, joten levystä tulee 10-11 kappaleen mittainen. 10 on itse asiassa mielestäni juuri hyvä määrä. Noin 40 minuuttia on juuri sopiva aika kuunnella rokkia kerrallaan.

Valmiita demoja marraskuun sessioita varten on nyt olemassa 12 kappaletta. Niistä vasta neljä on mielestäni täysin varmoja kandidaatteja, joten vielä jatkuu sävellystyö. Ei se oikeastaan koskaan minulla lopu, aina pyörii jotain päässä. Tai no ei nyt ihan aina, mutta silloin tuntuu että jotain olisi vialla. Tosin silloin kun jostain uudesta teoksesta oikein innostuu, saattaa se viedä keskittymiskyvyn mihinkään muuhun, sekä yöunet. Olen melkoisen levoton säveltäjä ja sanoittaja. Olen koko ajan laittamassa uutta pökköä pesään, enkä juurikaan palaa vanhoihin demoihin. Ne ovat menneet jo, ainoastaan joskus parantelen vanhoja julkaisemattomia ralleja. Tykkään tehdä koko ajan uutta, korvata laadun määrällä. Kun sävellän 30 biisiä, on niistä 10 hyviä. No ei ehkä niin moni. Silloin kun oikein on draivi päällä. Nyt tuntuu siltä että on.

Syy siihen, miksi studiosessioita täytyy odottaa marraskuulle asti, on Kuka Mitä Häh? -musikaali, jossa näyttelen. Sinne vaan minua ja muuta huipputiimiä katselemaan Lahden Sibeliustalolle!

Lasse

Sisälle artistin maailmaan

Ilosaarirockin jälkeinen maanantai, aika väsynyt olo. Mutta tuli rutkasti potkua uuden oman musiikin luomiseen kun näki tuon Imagine Dragonsin keikan. Ei yhtään turhaa biisiä ollut heillä, ja energiaa riitti omasta jutusta innostumiseen. Hiki päässä ja takatukka hulmuten julistettiin omaa ilosanomaa. Hakattiin rumpua riemulla. Ei sitä voi teeskennellä! Kuulin ihmisiltä että njääh, amerikkalaiset vaan osaavat myydä juttunsa hyvin, mutta ei minulla tullut yhtään semmoinen olo että minulle myytäisiin jotain. Tosin myytiinpä sitten kuitenkin, kun tilasin heidän albuminsa tänään. Koen, että minut on siemaistu mukaan yhtyeen maailmaan. Sellaisen tunteen saa vain niillä keikoilla jotka ovat aivan erityisen hyviä, jotka tulevat suoraan iholle. Silloin eivät Spotify-kuuntelut ja YouTube-videot riitä, silloin täytyy saada levy ja ehkäpä julistekin. Sitä haluaa nauttia yhtyeestä muillakin aisteilla kuin kuuloaistilla. Tuntoaisti on hyvin tärkeä asia kun kuuntelee uutta levyä josta on innostunut. Se levyn kansien hipistely. Ja haistelu. Ja levyn kääntäminen, jos sattuu olemaan niin hyvä tilanne että saatavilla on vinyyliversio. 


Tosin silloin kun pääsee sisälle jonkin artistin maailmaan, säveltää jonkin aikaa itse melko kehnoa materiaalia. Siitä uudesta rakkaudesta ei pääse eroon vaan sitä fiilistä yrittää väkisinkin matkia. Vaikka pyrkii siitä pois. Silloin pitäisi vain nauttia musiikista kuuntelijana, ei uuden luojana.

John Fruscianten musiikkiin olen päässyt sisään ennen kaikkea haastatteluiden kautta (tästä erittäin kiehtova haastattelupätkä The Heart Is a Drum Machine -dokumentin ekstroista). Kaveri suhtautuu niin intohimoisesti luovuuteensa, etten pysy välillä perässä. Sitten silloinkin kun John tekee kehnompia levyjä, niistä on pakko vähän pitää kun ne selkeästi kuitenkin ovat Johnin maailmaa. Tänään John oli julkistanut uuden Outsides-EP:n ennakkotilauksen sekä melkoisen sepustuksen EP:n teosta. Mukava kun jaksaa sepustaa, muutoin olisin jo ajat sitten tippunut artistin kyydistä. 

Minusta tuntuu että tähän blogiin on jossain vaiheessa tulossa jos jonkinnäköisiä sepustuksia omista tuotannoistani. Sittenpähän voitte innostua niistä tai sitten vaan pitää minua hulluna.

Esimakua tulevasta

Artsuu videoo meidän tulevasta EP:stä.

Onks jäbä tehny uutta matskuu?

Kuuntelepa viime kesänä äänitetty levy vaikka heti tästä! Ja muista tulla tänne takaisin syksyllä kuulemaan uutta Heikki Marttilan kanssa äänitettyä kamaa.

Alla olevalla levyllä mukana siis:

Lasse Turunen – laulu, kitarat, koskettimet, mix, master
Jussi Turunen – kitara (4) 
Juha Mattila – basso 
Antti Wuokko -rummut (2, 4, 7, 9) 
Mikko Varis – rummut (1, 3, 5, 10) 


Tuolta voit myös helposti ostaa levyn digitaalisena latauksena, mp3:na tai vaikka wavina jos haluat. Perus-pankkikortit käy. Levy maksaa vain 5,80 ja tämä kyseinen Bandcamp-sivusto ottaa ihailtavan vähän välistä. Tuet siis artistia oikein mukavasti. Lupaan käyttää kaikki rahat tämän musisoinnin jatkamiseen 🙂

Heikin kanssa studiossa

Syksyllä 2012 laitoin kaverilleni Heikki Marttilalle facebookissa viestiä että hei, mie haluun tehä siun kanssa levyllisen pop-musiikkia. Heikki oli heti megessä. Aiemmin olemme tehneet yhteistyötä Ukkosmaine-yhtyeen kolmen levyn yhteydessä. Heikki tekee audiosankarin hommiaan yhtyeensä Stellan studiolla Joensuun lähistöllä, joten sinne matkustin helmikuussa 2013 sekä uudestaan huhtikuussa.

Päätimme testata yhteistyön toimivuutta tekemällä 4 biisin EP:n, jota voisi myöhemmin jatkaa albumiksi asti. Yhteistyö toimi erittäin mallikkaasti ja se jatkuu ensi syksynä. 4 biisin EP julkaistaan kuitenkin kaikkien kuultavaksi jo elo-syyskuun vaihteessa 2013.

Lasse ja Heikki, helmikuu 2013.

Työ kulki sillä tavalla, että minä tein ensin varsin valmiit demot rumpusovituksia myöten kotistudiossani Helsingissä, minkä jälkeen niiden päälle alettiin rakentamaan valmista materiaalia. Laitoin demot Mikko Varikselle, joka opetteli biisien kulun etukäteen. Treenasimme kuitenkin kolmestaan vielä yhden päivän ennen rumpuäänityksiä. Koko homma sujui hämmentävän helposti, eikä vähiten sen takia että Mikko on ihan tajuttoman upea rumpali. Vaikka tällä kertaa piti soittaa klikkiin, soitosta välittyy tunnetta.
Mikko ja Heikki. Tässä taisi olla käynnissä jotain Safri Duo -henkistä toimintaa.

Mikko.
Rumpujen jälkeen Heikki soitti bassot ja kitarat. Minä painoin record-nappia ja taisin siinä samalla oppia operoimaan Pro Toolsia. Omassa studiossani käytän Logic Pro:ta. Heikki ei tykkää Logicista. Kielisoitinten jälkeen fiksasimme etukäteen tekemäni syntikkaraidat kokonaisuuteen sopiviksi. Joissakin tapauksissa niitä pystyi käyttämään suoraan, joissakin etsimme niihin uudet soundit studion koneelta tai studion nurkassa lymyilleeltä Juno-syntikalta. Juno on kiva laite.
Minä ja M-Audio. Varmaankin kuvaushetkellä toivon että olisin edes joskus käynyt pianotunneilla.
Kaikki laulut tehtiin uudestaan studiolla. Vaikka tykkään tehdä demot huolella, lauluja en niihin jaksa kauheasti hinkata. Oli mukava luottaa Heikkiin lopullisten lauluottojen laadun suhteen. Ei niistä itse oikein osaa sanoa, niistä kuulee vain ne pienet virheet. Sen sijaan rakastan taustalaulujen tekemistä. Niitä suoritimme nauhalle yhdessä ja erikseen.
Äänitteet miksasi Heikki ja ne masteroi Hannu Hattunen. Nyt ne ovat valmiina, huh! Eipä sitä julkaisemista tietenkään malttaisi odottaa, mutta odotellaan nyt elo-syyskuun vaihteeseen kuitenkin. Kesällä kaikki menee niin helposti ohi.