O-o-outo

No huh huh, levyn julkaisusta on jo 2 viikkoa! Onkos löytynyt suosikkibiisejä?

Ainakin erään tuttavamme lemppari on O-o-outo. Onhan se kyllä ihanan pöhkö tuotanto! Biisi on tehty jo keväällä 2016, mutta se haki muotoaan kesään 2017 saakka.

O-o-outo kertoo siitä kuinka kerrankin kaikki on vaan niin hyvin. Kutsumme sitä “ateistin rakkauslauluksi”, ja teksti tarkkaan mietitty ja moneen kertaan kirjoitettu. Sitä on soitettu keikoillakin parilla eri tekstillä.

Ensimmäinen versio tuli katsellessa Intian valtamerta. Ajattelimme kuinka tämä pallo jonka päällä olemme, pyörii ja itse asiassa tuo meri tuossa pyörii sen mukana. Katselimme auringonlaskua länteen päin, ja sen aisti kuinka meri tulee kohti.

“nyt tuntuu oudolta / vähän niinkuin unelta / vaikka mikään ei oo koskaan ollut / näin todellista”

Tuntui ettei tarvita mitään yliluonnollista, tämä elämä on tässä, tämän pallon päällä. Ollaan vaan.

O-o-outo on Hennan sävellys. Alun perin biisissä oli konerummut, ja muutenkin kaikki soivat asiat olivat syntikoita. Tuntui kuitenkin, että jotain orgaanista kaivataan, ja Jussi soitti kitarat. Bassokitaraakin kokeiltiin, mutta lopulta analoginen synteesi vei voiton. Korg Miniloguella tehty bassosoundi on itse asiassa melkein sama kuin Aurinkoo marsilaisten kaa -kappaleessa.

Mikko soitteli biisiin rumpusetin lisäksi aikamoiset perkussio-iloittelut! C-osan kilkatuksia äänittäessä nauroimme paljon ja mietimme että saako näin edes tehdä 🙂 Toivottavasti jotain siitä ilosta tarttui narullekin.

Synalead-soundia etsittiin myös todella pitkään. Siihen on kokeiltu varmaan koko syna-arsenaaliamme, mutta lopulta päädyttiin käyttämään jousisampleja. En tiedä oliko se paras ratkaisu, mutta kyllä se tuntuu toimivan! Joskus vaan tulee työstettyä yhtä biisiä niin paljon, että pitää vaan päättää että nyt se on valmis. Tai siis tuntuu että se ei valmistu, se vain julkaistaan. Pitää tehdä päähän tilaa uusille biisiprojekteille!

-Lasse

U2 Amsterdamissa

Jep, ei ole varmaan kenellekään yllätys että fanitan U2-yhtyettä. Kuulin Discotheque-kappaleen, kun se tuli vuonna 1997 ja kiinnostuin. Näin (Joensuun kirjastosta lainatun) Zooropa Live From Sydney -VHS:n ja SEKOSIN. Yhtyeen laulajan Bonon sivupersoona Mr. Macphisto ja sen kautta esitetty Lemon iski kovaa. Pian löysin 80-luvun alun U2:n, ja siitä aikakaudesta tuli suosikkini. New Year’s Day, Seconds, Stories For Boys, Gloria, Sunday Bloody Sunday…

Näin U2:n ensimmäistä kertaa livenä vuonna 2001 Salt Lake Cityssä, Utahissa. New Yorkin terrori-iskuista ei ollut mennyt montaakaan viikkoa ja show rakentui sen trauman kommentoinnille. Olin juuri itse käynyt New Yorkissa (olin siis buukannut reissun ennen iskuja) ja nähnyt kaksoistornien rauniot. Ei sitä kokemusta oikein voi sanoiksi pukea. 

Toisen ja kolmannen kerran näin U2:n perättäisinä päivinä Helsingin Olympiastadionilla 2010. Se oli 360-kiertueen loppupuolta, ja settilista oli jo alkanut vähän “löystymään”. Kyllä, mielestäni se löystyy kun uudet biisit alkavat tippua pois ja niiden tilalle tulee isoja hittejä. Esimerkiksi Pride (In The Name Of Love) ja With Or Without You ovat superhienoja biisejä, mutta ne vaan ovat niin puhkisoitettuja. U2 ei myöskään tunnu innostuvan liian kuluneista biiseistään uusien kappaleiden lailla, joten ei niistä silloin yleisökään innostu. Tai innostuvat ensimmäisen kertosäkeen loppuun asti. Uskon että rock n’ roll ei ole palveluammatti, eikä yleisöä tarvitse miellyttää. Soittakaa sitä mitä itse haluatte soittaa niin me viihdymme ja magic happens!

Olinkin sitten kovasti innoissani menossa Amsterdamiin U2-keikalle 7.10.2018. Nykyinen eXPERIENCE & iNNOCENCE -kiertue kun on selkeästi suunnattu enemmän pitkäaikaisten fanien kuin ison yleisön mieliksi. Setissä on paljon biisejä kahdelta uusimmalta levyltä, ja vanhatkin biisit ovat niitä harvinaisempia otoksia.

eXPERIENCE & iNNOCENCE -show’n dramaturgia on rakennettu yhtyeen oman historian ympärille, kuitenkaan nykyajan tapahtumien kommentointia unohtamatta. Ilmeisesti aiemmin tänä vuonna USA:n kiertueella show alkoi viittauksilla kyseisen maan presidentin käsittämättömyyksiin, esimerkiksi rajamuuriin ja siihen että miten rasismille on muka niin vaikea sanoa ei. 

Euroopassa show alkaa kuvilla Berliinistä vuodelta 1945. Aikamoinen isku vasten kasvoja. Sitten tuli kuvia muista Euroopan kaupungeista raunioina toisen maailmansodan aikoihin. Kaksituntisen show’n aikana langat vedettiin vähitellen yhteen siten, että siitä muodostui kuin todella napakasti kärjistetty mielipidekirjoitus yhtenäisen Euroopan puolesta. Loppushow’sta taustalle nostetaan iso EU:n lippu. En tiedä miten tämä kaikki onnistuu olemaan rock n’ roll, mutta kyllä se sitä todella oli. USA:ssa lippu on tietenkin Stars And Stripes.

Yhtyeen oma historia kulkee show’ssa mukana alkaen nuoruuden viattomuudesta ja tosikkomaisuudesta kohti melkein yhtyeen hajottanutta, mutta sen soundin hienosti uudelleen määritellyttä Achtung Baby -levytystä. Siitä jatketaan kohti 90-luvun hattuunkilahtamista, ja sieltä saavutaan maan pinnalle nykyiseen soundiin. 

Ihan ongelmaton ei eXPERIENCE & iNNOCENCE ollut. Kaksi ensimmäistä kappaletta (The Blackout ja Lights of Home) toimivat areenan keskellä esitettyinä hienosti, mutta kun yhtye menee sen jälkeen isolle päälavalle seuraavaa osiota varten, tuntuu että areenan takaosassa olevat katsojat jäävät vähän ulkopuolelle. Osiolla on hyvä tarkoitus: screenit laitetaan pois päältä ja näytetään muutaman biisin ajan U2 ”vain” soittamassa biisejään. Olin itse melko takana katsomassa keikkaa, koska halusin nähdä areenan keskellä olevan pikkulavan tapahtumat paremmin. Tämä johti kuitenkin siihen, että en nähnyt mitään kappaleista I Will Follow, Gloria ja Zoo Station. Hitsin hollantilaiset kun ovat niin pitkiä 🙂

Tykkään seurata U2:n biisilistoja netistä, ja innostuksella seuraan niiden pieniä muutoksia. Pohdin niiden seurauksia setin dramaturgiaan. Joku seuraa montako maalia Patrik Laine on viime yönä tehnyt, minä seuraan mitä biisejä viime yönä soitettiin (okei, seuraan myös Patrik Laineen tekemisiä). Tiedän esimerkiksi, mitä kolmea biisiä uuden kiertueen biisilistan nelos-slotissa pyöritetään – Gloria, All Because Of You ja Red Flag Day. Tätä on kai fanitus.

Anyway, olen liikuttunut erityisen paljon show’n seuraavasta ”innocence” -osiosta, jossa Bono kertoo siitä kuinka hänen äitinsä kuoli pojan ollessa vasta varhaisteini. Lisäksi upean animaation kera kerrotaan siitä kuinka kotikadulla Dublinin pohjoispuolella kavereiden kanssa löytyi punk rock. Animaatio esitetään koko hallin halkaisevalla jättiscreenillä, jonka sisällä yhtye soittaa, animaatioon reagoiden. Jep, joku voisi ajatella tämän olevan liiankin musikaalimaista ja ”Broadwaytä”, mutta muutaman biisin ajan sellainen toimi hienosti!

Animaatio ja tarinankerronta tapahtui kappaleilla Iris (Hold Me Close) ja Cedarwood Road. Tämä pätkä on hienosti dokumentoitu vuoden 2015 Live in Paris -DVD-julkaisulla. Vuoden 2018 kiertueella tämä pätkä oli kuitenkin jätetty pois, ja sitä myötä myös upeat animaatiot. Okei, ymmärrän jos yhtye on näitä biisejä jo varmaan 100 kertaa esittäneenä hieman kyllästynyt niihin, mutta show’n dramaturgia siinä vähän kärsi.

Tilalle saatiin todelliset harvinaisuudet, upeat biisit Stay (Faraway, So Close!) ja Who’s Gonna Ride Your Wild Horses. Oli ihan mahtavaa kuulla ne livenä. 

Mutta se innocence-aspekti jäi täysin puuttumaan! Lisäksi Es Devlinin omaperäiset animaatiot loistivat poissaolollaan, ja se iso screen näytti vaan aika todella kolkolta.

Noh, hyvin se homma sitten kuitenkin rullasi, kun U2 siirtyi areenan keskellä olevalle pienelle lavalle, ja esitti ”hattuunkilahdusbiiseinä” kappaleet Elevation, Vertigo, Even Better Than The Real Thing. Välispiikissä Bono kertoi, että joskus 90-luvulla kun hän tuli kotiin kiertueelta, joku kutsui häntä hänen oikealla nimellään: Paul. ”Who’s Paul? I’m fucking Bono!”

Siitä siirryttiin Mr. Macphisto-osuuteen. Bono esitti jälleen 90-luvun alter egoaan, mutta ei pelkästään nostalgisoiden. Macphisto on pelko ja viha joka vaanii meitä kaikkia, ja rakentaa muureja väliimme. Seurasi Achtung Baby -levyn biisi, jota yhtye ei ole koskaan ennen tätä kiertuetta esittänyt: Acrobat! Fanit sekosivat eturivissä. Dramaattista ja ihanaa!

Acrobatistä tultiin maan pinnalle meikit pyyhkimällä ja rakkautta tunnustamalla. Seurasi hieno, hiljainen akustinen versio uuden levyn You’re The Best Thing About Me -biisistä, omistettuna laulajan vaimolle Alille, joka on ilmeisen usein mukana yleisössä.

Bono kertoi yhtyeen lähes-välirikosta ja pakkolomasta 80- ja 90-luvun taitteessa. U2 oli mennyt yhdessä (!) lomailemaan etelä-Ranskaan, katselemaan Välimerta. Sitten lähti The Edgen ja Bonon duettona esittämä Summer Of Love, ja videoscreenille ilmestyy vähitellen kuvia pakolaisista sen saman meren armoilla. Miten mahtavasti siinä tekikin U2 itsensä ja omat ongelmansa ihan naurettaviksi!

Vielä kuvia Euroopasta ja Get Out Of Your Own Way, uudelleen sovitettu New Year’s Day ja Barack Obaman presidenttikampanjassakin käytetty City Of Blindind Lights. Ja se iso EU:n lippu.

Encorea odotellessa katseltiin videopätkä, jossa vakuuttavasti esiintyy The Edgen tytär Sian Evans. Video käsitteli naisten oikeuksia, eli asiaa joka ei todellakaan toteudu maailmassa. Kuten yhtyeen ONE-kampanjan hashtag sanoo, #povertyissexist. Tämä vei One-biisin läpiluennan kautta uuden albumin Love Is Bigger Than Anything In Its Way -kappaleeseen, jonka taustalla näytetyt androgyynit ja muunsukupuoliset ihmiset nostivat kappaleen albumiversion yhdentekevyydestä kivasti ylöspäin. Tämähän olikin oikein hyvä teos.

Tämän kiertueen keikat lopetetaan aina miellyttävästi uuden levyn 13 (There is a Light) -kappaleeseen, jonka Bono laulaa pienoismallille lapsuuden kodistaan. Pienoismalli laskeutuu areenan keskellä olevalle lavalle, ja sieltä löytyy sisältä iso hehkulamppu. Laulaja jättää lampun heilumaan muutoin täysin pimeälle areenalle, ja show päättyy vakuuttavan vähäeleisesti.

Onkohan katosta laskeutuva pienoismalli muuten Spinal Tap -viittaus? On tiedossa, että U2 fanittaa Spinal Tapiä ja että esimerkiksi Pop-kiertueella ”we tried to out-spinal-tap Spinal Tap.” Pienoismallista tulee välttämättä mieleen se elokuvan Stonehenge-kohtaus!

En ole maininnut tässä konserttireportaasissa basisti Adam Claytonia ja rumpali Larry Mullen Jr:ia lainkaan. Tämä ei tarkoita sitä, että kyseessä olisi vain Bono ja The Edge -show. Clayton ja Mullen esiintyvät myös isosti ja hienosti koko ajan. Varsinkin Clayton ottaa koko ajan kontaktia yleisöön, ja on erittäin COOL. Mullen Jr. on, kuten Bonokin, jotenkin tosi merkittävän paljon vanhemman näköinen kuin aiemmin. Mutta sehän on vain sympaattista.

Ei ollut paras U2-keikka minkä olen nähnyt, mutta turbohieno kokemus kuitenkin!

Lempibiisini U2:lta just nyt

  • New Year’s Day
  • Until The End Of The World
  • Iris (Hold Me Close)
  • Red Flag Day
  • 13 (There is a Light)

Pihka ja myrsky -biisit, joissa kuuluu mielestäni eniten U2-vaikutteet (joku muu on varmaan ihan eri mieltä)

  • Paina kaasuu, kaikki muuttuu
  • Mitä musta vielä tulee
  • Ota tai jätä
  • Rajaa silmäsi
  • Milloin on aika

Lasse

Heinäkuu

Tänään kerron tarkemmin Kuuleeko maa -albumin yhdeksännestä biisistä Heinäkuu.

Olen aina tuntenut oloni todella mukavaksi Helsingissä juhannuksesta heinäkuun loppuun. Täällä on silloin verrattain vähän porukkaa, ja tuntuu kuin maailma pitäisi taukoa kiireistään. Ja tietty pitääkin, kun ihmiset ovat kesälomillaan. 

Minulle on usein vaikeaa olla ajattelematta, mitä muut minusta ajattelevat. Joudun oikein tsemppaamaan etten tee niin. Paitsi heinäkuussa tuntuu että saa vain olla. Ei tarvitse selittää kenellekään, miksi en ole hyödyllinen ja mene vaikka töihin. Toki jos joskus tarvitsisi selittää, selittäisin että olen taiteilija, ja se ottaa aikansa. Se selitys menisi kyllä nykyään läpi. Mutta takaraivossa kytee se fiilis mikä oli joskus lukion jälkeen, kun ei ollut töitä enkä tiennyt yhtään mitä tekisin. Silloin tuli ehdotuksia joka puolelta: mene vaikka metsäretkelle. Ota päivärytmistä kiinni. Opin ettei saa olla tekemättä mitään, ja siitä ajatuksesta on todella vaikea oppia pois.

Nykyään kaveripiiriltäni kuulee täysin päinvastaista palautetta: näyttää siltä että teen vaan koko ajan töitä. Voi olla että teen liikaa, näyttääkseni tehokkaalta vaikka kukaan ei ole minua tehottomuudesta paheksumassa. Mutta nyt kun se oma juttu on lopultakin elämässä löytynyt, saan valtavasti riemua siitä että minussa on nyt sisäinen halu tehdä jotain, ja paljon. 

Heinäkuu-kappale lähti lentoon Hennan hienosta lauluintrosta, ja kesällä 2017 soittokuntoon saadusta modulaarisyntikan soundista. Jussi keksi intron kitaraosuuden. Muistan että lead-laulua äänittäessäni olin harvinaisen varmoilla siitä että tämä on toimiva melodia. Toki semmoiset perus-arpomiset ja epäröinnit piti käydä kesän aikana läpi, mutta mielestäni lopullinen muoto on varsin toimiva. 

Äänitimme Mikon kanssa tähän akustiset rummutkin, mutta loppujen lopuksi käytin niistä hyvin vähän. Joskus rumpusetti ei vain palvele biisiä yhtä hyvin kuin koneet.

Biisin loppuun Henna sovitti oikein kunnon orkestraation, koska tuntui siltä että viimeisten kiertojen aikana pitää saada vielä yksi lisävaihde silmään. Viimeistä kuuttatoista tahtia on työstetty huomattavasti enemmän kuin biisien viimeisiä tahteja yleensä työstetään!

Lasse

Kuuleeko maa LP / digi ulkona

Kolmas pitkäsoittomme on nyt lopultakin lähtenyt maailmalle. Käy hakemassa omasi LP-muodossa levykaupalta, tai kuuntele lemppari-striimauspalvelustasi. Toivottavasti tykkäät siitä!

Levyä tehtiin pitkään, rakkaudella ja hartaasti, ja sen julkaisuunkin vierähti tavallista enemmän aikaa. 

Tekovaihe alkoi Häiriö-singlestä, joka on masteroitu jo 2016. Se masteroitiin ja julkaistiin singlenä pikaisesti silloin, koska tahdoimme pikapuoliin esittelemään uutta soundiamme. Se soundi inspiroikin paljon lisää kappaleita, ja niistä olisi voinut laittaa levyn kasaan jo kevääksi 2017. Kappaleet kuitenkin olivat hieman synkkiä sävyltään, emmekä halunneet raskastunnelmaista albumia tupla-albumin jälkeen. Oli aika tehdä jotain iloista. No, ei Kuuleeko maa ole albumina vailla melankoliaa, mutta sen pohjavire on positiivisempi kuin edeltäjänsä.

Kappaleita työstettiin tällä kertaa varmaan kolminkertainen aika edelliseen albumiin verrattuna. Ei siistimällä ja silotellen, vaan siten että jos joku juttu ei ihan innostanut, se tehtiin uusiksi. Tai vähintäänkin haettiin kulmaa siihen asti että ihokarvat alkoivat nousemaan! 

Levy on masteroitu loppuvuodesta 2017, mutta erinäiset elämän heittelyt myöhäistivät sen julkaisun lokakuuhun 2018. Yksi suuresti asiaan vaikuttanut asia oli allekirjoittaneen ja Hennan hienosti tuulta alleen ottanut studiotoiminta. Jotain tapahtui talvella 2017-18, ja siitä lähtien on riittänyt hommia tuottajana / sovittajana / miksaajana. Ne ovat hyviä hommia. Lupaamme kuitenkin  jatkaa myös oman musan tekemistä, ja jatkokuviot ovat jo hyvinkin pitkällä. Tiedotamme niistä sitten kun sen aika on.

Siihen asti, saa diggailla ja JAKAA Kuuleeko maa -levyä!

Rakkaudella,

Lasse

Unissakävelijä-video ulkona!

Uutta albumia odotellessa: A-puolen lopetusbiisi Unissakävelijä! Sekä Joona Nuutisen siihen tekemä huikea video:

 

Unissakävelijä syntyi Joe Hisaishi -fanituksesta. Hisaishi oli pitkään myös biisin työnimi. Vihelsin tuon pianomelodian puhelimeeni Intian reissulla alkuvuodesta 2016. Saman vuoden kesällä työstimme Hennan kanssa kappaleen nykyiseen muotoonsa. Jousiarri taisi vaan tulla myöhemmin.

Henna soitti studiolla biisin pianokuvion talteen ja minä aloin koodaamaan perkussioita. Perkussioäänet rakensin jostain äänittämästäni oksan rasahduksesta. Jussi sanoi siitä että onpa Sigur Rósia! Henna teki biisin toplinen (teksti + melodia) parissa tunnissa – äänityksineen päivineen. Hän laulatti minulla sen korkean ylästemman, joka sitten siirtyi miksausvaiheessa lead-lauluksi 🙂 2-viivaiseen A:han se menee, eli kerrankin pääsin paukuttelemaan miehekkään korkeaa falsettiani oikein kunnolla.

Jussin kitarat on tehty siten, että hän vain fiilisteli ja soitteli mitä biisistä mieleen tuli. Leikkelin lopullisen oton kasaan siitä mitä nauhalle tarttui.

Soitan biisin päärumpuraidan, eli sen lopun paukutuksen. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun toimin Pihka ja myrsky -biisin rumpalina. Samana kesänä tuotettiin samankaltaisen sovituksen omaava JAYHO-yhtyeen ”Kamalan kaunis”, jolla soitan aivan samanlaisen rumpuarrin. Nii että jos kaipaatte studiorumpalin, joka osaa soittaa vain tasaisen kasvavia kahdeksasosia, soittakaa minulle!

Mikko Varis soitteli muiden biisien rumpuäänitysten yhteydessä Unissakävelijän päälle fiilistelyraidan, joka soi tuotannossa sellaisenaan. Tomien kolistelua ja peltien sweeppailua.

Me rakastamme tätä biisiä. Kuuntelehan vielä kerran ja pistä kunnolla volyymia!

<3 Lasse

PS. Biisistä ei tule singleä Spotifyyn tai muihin suoratoistokanaviin. Albumilta se tulee kyllä sitten löytymään.

LP tulossa!

Jess, hyvinhän siinä Mesenaatti-kampanjassa kävi. Suurkiitokset kaikille osallistuneille ja muuten vaan tsempanneille!

LP lähtee painoon pikimmiten ja päätämme julkaisupäivän heti kun saamme aikataulutietoa painosta. Digitaalinen versio albumistakin tulee ulos vasta, kun LP on ulkona. Tähän voi mennä joitakin kuukausia, mutta sitähän kannattaa odottaa 🙂 Ainakin yksi biisi ja video on suunnitelmissa julkaista vielä ennen albumia.

<3 Lasse

 

 

Kuuntele uusi sinkku ja tilaa LP ennakkoon

Ensinnäkin: JIIHAA, meidän uusi single on TÄÄLLÄ:

Meidän kolmas pitkäsoittomme on myös valmis. Se kantaa nimeä ”Kuuleeko maa”, ja olemme siitä ihan järjettömän ylpeitä. No, aivan valmis se ei vielä ole – tahtoisimme että kuulisimme ja että te kuulisitte sen vinyyliltä. Tätä varten laitoimme edellisen levyn tyyliin pystyyn MESENAATTIKAMPANJAN. Voit siis jälleen ryhtyä mesenaatiksi Pihka ja myrskylle!

Kampanja toimii samalla ennakkotilauksena. Saat ostettua sieltä levyn ennakkoon, ja se postitetaan kotiisi heti kun saamme sen painosta.

Huh, se on aina huikaisevaa saada albumi valmiiksi. Vaikka nykyään puhutaan paljon, että singlet jyräävät albumit. Toki singlet ovat tärkeitä, mutta niin se vaan on että artistin vahvuus mitataan albumeissa. Näin se ainakin meille on.

Teemme jokaista albumia kuin se olisi viimeisemme! Klisee, mutta niin totta. Aina kun suunnittelee uutta levyä, tuntuu siltä että tehdään nyt vielä tämä. Laitetaan siihen kaikki. Sitten ei ole enää muuta annettavaa.

Ja siltä se tuntuukin, vielä silloinkin kun biisit on valittu ja levy menee masterointiin. Silloin pitää olla sellainen olo, että ei jäänyt mitään hampaankoloon.

Okei, joskus on jäänyt, mutta ei tällä kertaa. On taas paiskittu kaksi vuotta duunia, ihan järjetön määrä tunteja.

Sitten kun levy on masteroitu, ennemmin tai myöhemmin uudet Pihka ja myrsky -jutut alkavat putkahdella mieleen. Itsestään. Jos ei putkahtele, emme tee levyä. Kun niitä on putkahdellut tarpeeksi, tulee into aloittaa taas uusi ruljanssi.

Tämän uuden ruljanssin alkaessa on usein sellainen olo, että nyt tämä tulee helposti. Senkun rykäistään levy kasaan! Eipä se sitten juuri koskaan ole mennyt sillä tavalla. Aina tulee enemmän tai vähemmän työstö-moodi päälle. Kuuleeko maa -albumin suhteen tämä työstö kesti normaalia pidempään, kaksi vuotta. Tietenkin tuona aikana hommia tehtiin sykleissä, välillä todella aktiivisesti ja välillä ei lainkaan. Meillä on Hennan kanssa musatuotantostudio, jossa teemme musaa muidenkin kanssa, ja välillä olemme keskittyneet vain siihen. Tero Hetero -räppärin kanssa tehtiin 2017 aikana oikein kokonainen albumi, joka vielä odottaa julkaisuaan 🙂

Anyway, toivottavasti olet tästä kolmannesta Pihka ja myrsky -levystä edes puoliksi niin innoissasi kuin me! Ryhdy mesenaatiksi ja tilaa levy ennakkoon. Samalla mahdollistat sen julkaisun upeana vinyylinä. Voit osallistua pienellä summalla ja tilata esim. ainoastaan digilatauksen, tai isommalla summalla ja tilata meidät akkarikeikalle. Tai voit ostaa meiltä studiopäivän. Jousiarrin. Check it out!

Ja pistä lopuksi albumin avausraita soimaan:

<3 Lasse

Paina kaasuu, kaikki muuttuu

Tuntuu todella hurjalta, että tämä biisi on nyt singlenä kuultavissa. Olin pitkään varma, että seuraava singlemme on jo 2016 keikoillakin kuultu O-o-outo. Molemmat ovat henkilökohtaisia, oman elämän piiristä kirjoitettuja lauluja. O-o-outo on helpompi kappale, se näyttäytyy minulle voimakkaan melodisena ja pirteänä biisinä. Paina kaasuu, kaikki muuttuu taas tuntuu olevan pohtivampi ja rajumpi.

Kun julkaisimme Häiriön, tuntui siltä että se on iskevin biisimme koskaan. Samoin edellinen single Aurinkoo marsilaisten kaa, se tuntui vaan koventavan panoksia. Paina kaasuu, kaikki muuttuu menee jonnekin aivan eri suuntaan. En kuitenkaan voi olla kuuntelematta sitä. Se vaan vetää puoleensa. Gut feel 🙂 Nyt pitää laittaa kuultavaksi just tällaista.

Tavallaan jännittää aivan hemmetisti, koska pidän itse biisin soinnista niin kovin. Tavallaan ei jännitä, koska tämä on meidän juttu nyt, ihan sama mitä ihmiset siitä sanovat.

Mikä voisi mennä vikaan, miksi jännittää? Pelottaa ettei kukaan kuuntele, ei ketään kiinnosta, biisi uppoaa vain loputtomaan Spotify-virtaan. Että ”tämä on 3/5, ihan kiva, jaksoin kuunnella ekan kertsin loppuun asti.” SIELLÄ ON IHANA KITARASOOLO JA MODULAARISYNALLA TEHTY RIFFI JA KAIKKEE! Ja onhan tähän laitettu työtunteja ilman mitään apurahoja ihan todella todella paljon.

Ja ne työtunnit kyllä ollaan tehty tosi mieluusti, joten ei ole tarkoitus vaikuttaa mitenkään myrtsiltä tässä. Jos vaikutan niin se johtunee ärhäkästä kuumeesta ja syysflunssasta, jota poden kirjoitushetkellä kotisohvalla.

Mitäs me tähän biisiin sitten ollaan äänitetty? Kappale lähti liikkeelle intron synariffistä, joka on tehty uudella, ihanalla Eurorack-modulaarisynallani. Se ei valmistu koskaan, aina voi kolvata uusia moduleita 🙂 Kyllä, ostin tuossa keväällä kolvin ja aloin rakentamaan syntikoita. Onpahan sitten ainakin omat soundit!

Jussi tuplasi synariffin rytmiikan äkäisellä kitaralla, jonka referenssinä toimi usein käytetty Mew. Myös bassokitaraa soitettiin, ja sen referenssinä oli 2000-luvun huudeilla soinut Crazy Town -yhtyeen hitti Butterfly. Jep, se on ihan kauhea kappale. Mutta sen tuotantoon sämplätty Red Hot Chili Peppersin biisi Pretty Little Ditty on aivan ihana! Tietääkseni se on ensimmäinen biisi, jonka John Frusciante ja Flea ovat jamitelleet kasaan yhdessä.

Butterfly-bassosta on leikattu bassotaajuudet pois, ja varsinaiset alapään jyrinät tulevat Arturia MicroBrute -syntikasta.

Hennan soittama sähköpianosoundi on kotoisin softasyna Serumista. Tykkään yhdistää modernia tekniikkaa ja vanhan liiton analogisia soundeja. En tykkää sellaisesta dogmaattisesta ajattelusta, että analoginen olisi jotenkin parempi ja aidompi. Se on vain eri tavalla inspiroiva.

Lead-laulun suhteen taisi taas käydä niin, että lopullisessa tuotannossa soi alkuperäinen demolaulu. Jossain vaiheessa ajattelin, että Henna voisi vetää tämän. Oma falsettini kuitenkin soi biisissä aivan kivasti. Henna sovitti biisiin kuitenkin upeat stemmat.

Kitarasooloa ei oikeastaan ajateltu soolona, vaikka se sellaisena nyt ehkä esiintyykin. Enemmänkin instrumentaalivälikkeenä. Mutta onhan se kiva että biisissä on kitarasoolo! Sen taustalla olevat synaiskut ovat tehty täsmälleen samalla TAL Noisemaker -synan soundilla, kuin edellisen levyyn avaavan Kivijalka-biisin iskut.

Lopuksi Mikko soitti biisiin rummut. Kyllä, ne on tehty viimeisenä! Yleensä tuotantoa rakentaessa on kivaa tehdä ensin kunnon rumpupohja, mutta se johtaa yleensä tilanteeseen jossa rumpali joutuu vetämään vaan jonkun rupisen demoakkarin päälle. Onhan se eri juttu soittaa melkein valmiin tuotannon päälle.

Toki joku voisi mieluummin treenata biisin bändin kanssa ja äänittää pohjat livenä. Itsekin tekisin usein mieluusti niin. Harvoin on kuitenkaan sellainen tilanne, että se olisi järkevää. Jos on jo studiossa rakennettu toimiva sovitus, bändi voi seurata sitä.

Sovitusta rakentaessa soitimme isotomi-soundeja Alesis Samplepad -rumpupädeillä. Nämä pidettiin lopullisessa versiossa mukana, joten biisin rumpuraita on yhdistelmä Mikon rumpusettiä ja konesoundeja.

Introssa on aika cool hengitysääni. Leikkasin sen sinne jostain kohti omaa lauluraitaani. Kuuntelin Imagine Dragonsia ja siellä oli jossain hieno hengitysääni. Pölliti pölliti.

Biisi on miksattu Ableton Livellä käyttäen lähinnä iZotopen ja Soundtoysin plugareita.

Kyllä musiikin tekeminen on parasta! <3 Biisiä sit saa jakaa somessa. Se on aina ihan käsittämättömän kivaa kun joku ulkopuolinen heppu jakaa meidän biisejä.

-Lasse

PS. Tsekkaa uudet promokuvat tuolta pressikuvat-tabista kans!

Tero ja Valas

Toissapäivänä, perjantantaina 18.8.2017 julkaistiin meille todella tärkeä kappale: Tero Heteron Valas. Se on tehty julkaisemattoman Pihka ja myrsky -kappaleen pohjalta. Pihkis-muodossa kappale ei koskaan lähtenyt sataprosenttisesti lentoon, mutta kun keksimme ottaa siitä laulut pois ja laittaa Teron räpit tilalle, homma alkoi toimimaan. Vielä kun (Teron bändin laulaja) Sari Goltz heitti siihen eteerisen laululoopin räppiä tukemaan, lentoprosentti nousi jonnekin 110% tienoille.

Kappaletta esitettiin ensimmäisen kerran Lassen ja Hennan duokeikalla Helsingin Ugglassa marraskuussa 2015. Kyseessä oli PihkaSound-nimellä tehty DJ-henkinen keikka, jolla soitettiin tekemiämme elektronisia remix-versioita Pihkis- sekä muidenkin artistien biiseistä. Allekirjoittanut ohjasi biittejä ja Henna soitti koskettimia. Keikka aloitettiin biisiraakileella, josta myöhemmin tuli Valas.

Teimme kappaleeseen sanat ja melodian, jotka ihan äänitettiin ja miksattiin. Jussi soitti mainion Whammy-kitaran kertsiin. Tuotanto oli käytännössä valmis. Kun Pihka ja myrskyn kolmatta levyä varten alkoi kertymään biisejä, teos tuntui kuitenkin vääjäämättä jäävän albumin ulkopuolelle. Otimme laulut pois ja annoimme sen Terolle käsiteltäväksi.

Tero kirjoitti ihanan tekstin siitä, kuinka asiat pitää laittaa perspektiiviin. Räp-osuutta hiottiin todella tarkkaan, jotta siihen saatiin biisin vaatima unenomainen tunnelma ja flow. Varsinkin toinen säkeistö (sukelletaan kohti meren äärii / ei tääl oo / valintoja väärii…) vaati paljon töitä, mutta se kannatti. Kertosäkeenä käytimme alkuperäisen synariffin melodiaa, johon teimme 4-ääniset stemmat. Henna sovitti biisin loppuun huikean jousiarrin, jonka kävi studiollamme soittamassa Noora Nietosvuori.

On hauskaa vertailla pitkään työstön alla olleiden biisien vanhoja versioita nykyiseen! Alkuperäisiä elementtejä tässä on paljonkin, vaikka biisi on aivan eri. Enjoy.

-Lasse

PS. Nyt Spotifyssä saatavilla oleva versio on lyhennetty Radio Edit. Tero Heteron albumille tulee lähes 5-minuuttinen täyspitkä versio.

Ahon laitaa levyntekoon

Blogin kansikuva on matkalta studiollemme Helsingin Arabiaan. Kuuden kilometrin matka taittuu tietenkin mukavimmin pyörällä, ja matkan varrella voi pysähtyä lintutornille. Kansikuva on otettu tornissa. Kyllähän tämä melkoisen hyviä fiiliksiä teettää!

Edellisestä blogauksesta on aikaa viikko, ja melkein joka päivä olen tehnyt täällä jotain 10-12h hommia Pihka ja myrskyn kolmannen pitkäsoiton eteen 🙂 Viime tiistaina äänitin oman levyn sijasta Maidens of the North -metallibändin laulajia, ja eilen kävimme Tero Heteron kanssa soittamassa Tampereella Pirkanmaa Pride -tapahtumassa, mutta muuten.

Viime blogissa mainitsemani MGMT meets Broder Daniel -työnimellä kulkenut kappale muuttui melkoisesti, mikä ei ole tietty lainkaan tavatonta. Ohjelmoin siihen rummut, jotka kuulostivat enemmän akustiselta rumpusetiltä kuin konerummuilta. Tämä johtaa kysymykseen: miksei siinä sitten ole ”oikeat” rummut? Jep, tulossa on – äänitämme Joensuussa Mikko Variksen kanssa rummut 3-4 biisiin.

Jussi levytti pitkästä aikaa kitaran lisäksi bassoa. Tosin kyseessä oli enemmän baritonikitaran kuuloinen osuus, joka tuki soittamaani synariffiä.

Jussi ja basso. Komea parta on kaverilla!

Jussin kanssa työstettiin myös hänen säveltämäänsä biisiä, joka on toistaiseksi vielä instrumentaali. Olen asettanut itselleni deadlinen valmistaa siihen lauluosuudet ensi viikolla. Se kuulostaa erittäin paljon John Fruscianten The Empyrean -levyltä, jota fanitamme suuresti. Vaikutelmaa korostettiin soittamalla akustista kitaraa pienen paristoilla toimivan Marshall-vahvistimen kautta.

Jostain syystä tämä pikku-Marshall on löytänyt tiensä todella moneen biisiin viime aikoina. Tykkään todella paljon siitä soundista, joka tulee näin:

MicroBrutea patterimarsun läpi.

Analoginen bassosyna MicroBrute soi pikku-Marshallin läpi, ja se äänitetään kondensaattorimikrofonilla. Tämän lisäksi MicroBrutesta menee käsittelemätön signaali suoraan koneelle. Kun näitä kahta raitaa miksaa keskenään, syntyy todella miellyttävää runtua. Olen tehnyt tällä metodilla muutakin kuin bassoja, esimerkiksi perkussioääniä.

Ainoastaan yksi levylle haluamani kappale on vielä täysin korkkaamatta. Se on Hennan tekemä vähäeleinen fiilistelybiisi työnimellä Tuhannesta nollaan. Olen kovin tykästynyt kyseiseen teokseen, onneksi sitäkin päästään pian työstämään.

Henna demottaa biisiään.

Äänitykset jatkuvat toistaiseksi vielä tänään, huomenna ja ylihuomenna, jonka jälkeen on vuorossa viikon loma. Lomaan kuuluu mm. Coldplayn keikka Brysselissä. Sangen miellyttävää!

-Lasse